Kategoria: Mielen hyvinvointi

Julkaistu

Herkkä vai erityisen herkkä?

Olen jo jonkin aikaa halunnut kirjoittaa tästä aiheesta. Suurin syy tähän on se, että oivalsin jokin aikaa sitten omaavani itsessäni paljon erityisherkän ihmisen piirteitä ja tämä jollain tavalla räjäytti koko tajuntani. Olen koko elämäni ajan kuvaillut itseäni sanoilla ”kiltti, herkkä ja empaattinen”. Olen aina tiennyt ja tunnistanut itsessäni olevaa herkkyyttä. Se on näkynyt omassa elämässäni etenkin isojen tunteiden (niin hyvien kuin huonojen) läsnäolona. Ja kun tunnen, tunnen isosti. Olen aina ollut herkkä aistimaan toisten ihmisten tunteita ja mukautumaan niihin, jopa ennakoimaan niitä. Saan herkästi itseni asettumaan samaan mielentilaan toisen kanssa ja eläydyn muutenkin vahvasti muiden tunteisiin.

Tämä eläytymiskyky käsittää myös monia muita elämän osa-alueita, kuten kulttuuria, musiikkia ja taidetta. Kosketun, liikutun ja itken herkästi esimerkiksi elokuvissa, konserteissa tai erilaisten näytösten aikana. Vaikka olen yltiösosiaalinen luonne enkä koe kuormittuvani sosiaalisista tilanteista, olen ollut usein ympäristöissä, joiden aistiärsykkeet ovat saaneet minut sietämättömän ahdistuksen valtaan. Tällaisia ovat esimerkiksi liian ahtaat, kuumat ja meluisat paikat, kuten ihmismassan keskellä ahtaassa tilassa keikan kuunteleminen. Näistä kokemuksista moni on päätynyt paniikkikohtaukseen ja poistumiseen tilanteesta. Moni aistimus ylipäätään on itselle liikaa silloin, kun olen väsynyt tai stressaantunut. Olen aina aistinut isosti ja vahvasti.

Kuvalähde: Brighter Spaces -artikkelista

Mitä erityisherkkyys siis on? Erityisherkkä ihminen havainnoi ympäristöään herkästi ja käsittelee tietoa syvällisesti. Erityisherkän mieli pohtii havaintoja monesta näkökulmasta ja yhdistää niitä aikaisempaan tietotaitoon yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Erityisherkkä ihminen kuormittuu liiallisista aistimuksista tai samanaikaisista tapahtumista. Osin tähän voi vaikuttaa erityisherkällä oleva kyky aistia, liikuttua, eläytyä ja tuntea syvästi ja voimakkaasti. Erityisherkällä ihmisellä ei ole muita ihmisiä paremmat tai herkemmät aistit, hänen hermostonsa on vain virittynyt aistimaan herkemmin. Erityisherkkyys ei ole diagnoosi, vamma, häiriö tai sairaus, vaan pikemminkin ihmisessä oleva ominaisuus, persoonallisuuden piirre. (Lähde: erityisherkat.fi).

Mikäli tunnistat itsessäsi erityisherkän piirteitä, voit halutessasi tehdä lyhyen, englanninkielisen testin täällä. Tein testin itsekin ja sain tulokseksi 22 pistettä. Testin mukaan >14 pistettä kertoo suuresta todennäköisyydestä sille, että olet erityisherkkä ihminen. Mikään testi ei tokikaan voi antaa kiistatonta tulosta etenkään kun perusteena on itsearviointi. Mutta ymmärrystä ja sanoja omalle reagoinnille ja sisäiselle maailmalle se aivan varmasti tarjoaa.

Jollain tavalla oloni on tämän erityisherkkyyden havaitsemisen ja toteamisen jälkeen kumman rauhallinen. Olen aina hävennyt ja nolostellut sitä, että olen niin hemmetin herkkä. Kun aina se itku tulee siellä, missä ei tarvitsisi tulla (kuten vaikkapa vakuutusyhtiö If:in mainoksissa taannoin). Olen pohtinut lukemattomia kertoja, miksi reagoin tilanteisiin, tunteisiin ja aistimuksiin niin vahvasti. Miksi kaiken pitää tuntua niin valtavan isosti. Nyt sain ikään kuin enemmän ymmärrystä ja sanoja sille, miksi tunnen niin kuin tunnen, miksi olen tällainen kuin olen. Ja että ennen kaikkea kaikki tämä on normaalia ja koskettaa monia muitakin ihmisiä – arviolta noin joka viidettä suomalaista (lähde: erityisherkat.fi).

Minulle erityisherkkyys on haasteidensa lisäksi aivan valtava voimavara. Väitän, että herkkyyteni ansiosta olen saanut kohdata ja kokea elämässäni paljon sellaista, mistä muuten olisin jäänyt paitsi. Vaikka erityisherkkyys ajoittain kuormittaa, se on myös tekijä, joka tekee minusta minut. Ja tästä en aio tuntea mitään muuta kuin hemmetisti ylpeyttä!

Julkaistu

Irti kahlitsevasta epäonnistumisen pelosta

Olen viettänyt suurimman osan elämästäni peläten epäonnistumista. Se on pelottanut niin hirmuisesti, että se on estänyt minua pyrkimästä kohti omia unelmia. Kun epäonnistumista pelkää, alkaa herkästi välttelemään tilanteita, joissa on pienikin mahdollisuus mokata. Tällöin tulee ikään kuin huomaamatta eläneeksi elämää jatkuvalla mukavuusalueella, jossa ei tarvitse kohdata vaikeita tunteita tai sietää epävarmuutta. Mukavuusalueella ihminen kokee pitelevänsä lankoja visusti omissa käsissään. Mukavuusalueella omataan tietoa, ymmärrystä ja osaamista, jolloin kaikenlainen tekeminen on helppoa ja mutkatonta. Me ihmiset tarvitsemme mukavuusaluetta elämäämme säännöllisesti, siinä ei itsessään ole mitään väärää. Mutta mikäli olemme mukavuusalueella jatkuvasti, emme opi emmekä kehity. Ja tämä taas herkästi on suurin syy sille, että omat unelmat tuntuvat kovin kaukaisilta ja saavuttamattomilta.

Jos tunnistat itsessäsi piirteitä siitä, että sinun on vaikea epäonnistua ja että tämä pelko jollakin tavalla kahlitsee sinua, et ole tuntemustesi kanssa yksin. Epäonnistumisen pelko voi juontaa juurensa monenlaisista syistä. Siihen kietoutuu vaikeutta sietää ja käsitellä negatiivisia tunteita (kuten ahdistusta, häpeää ja surua) ja lisäksi se on vahvasti kytköksissä itsetuntoon ja minäkuvaan. Myös yhteiskunta ja sosiaalinen media korostavat ja nostavat esiin onnistujatarinoita. On paljon helpompaa tehdä somepostaus suuresta onnistumisen hetkestä kuin kymmenistä epäonnistumisista ennen sitä. Sen vuoksi epäonnistumisen pelosta irti pyristeleminen ei ole aivan niin yksinkertaista, että hoetaan peilin edessä mantraa ja sen jälkeen mikään ei enää pelota.

Puhun varmasti lähes kyllästymiseen saakka niin valmennuksissani kuin Instagramin puolella (@mielipuuhissa) tunnetaitojen merkityksestä hyvinvoinnissa. Mutta tämä johtuu vain ja ainoastaan siitä, että niillä todella on aivan valtava vaikutus kovin monenlaisiin hyvinvoinnin haasteisiin. Siksipä ensimmäinen askel kahlitsevasta epäonnistumisen pelosta irrottautumiseen onkin opetella tulemaan sinuiksi ahdistuksen, surun, häpeän ja pelon tunteiden kanssa. Ei mikään helppo juttu ja vaatii rutkasti aikaa, lempeyttä, kärsivällisyyttä ja toistoja. Mutta ilman näiden tunteiden parempaa käsittelemistä ei epäonnistumisen pelon taklaaminenkaan onnistu.

Toinen askel on siinä oivalluksessa, että epäonnistuminen ei tee sinusta epäonnistujaa. Se ei siis ole millään tavalla kytköksissä siihen, miten taitava, lahjakas, hyväksyttävä, arvokas tai pätevä ihminen olet. Epäonnistuminen ei siis määritä sinua ihmisenä. Se ei liity oikeastaan mitenkään muutoin sinuun kuin siten, että mokaaminen on normaalia, luonnollista ja sen vuoksi osa ihmisyyttä. Jokainen meistä epäonnistuu joskus.

Epäonnistumiseen liittyy valtavasti negatiivisia mielikuvia. Sen ajatellaan usein olevan jotenkin noloa ja sellaista, josta täytyy visusti vaieta. Epäonnistumisista ei puhuta ystävien kesken tai työpaikan kahvihuoneissa. Mutta niistä voidaan kyllä osoitetaan tarvittaessa syyttävällä sormella. Kolmas askel liittyykin yleiseen mokakulttuurin muutokseen, jossa jokaisella meistä on vastuu. Moka on lahja. Mokaamalla me voimme oppia. Mokaaminen kuuluu osaksi onnistumisen ja kasvun prosessia. Usein vasta mokaamalla oikein isosti ja kunnolla, voimme saavuttaa suuria asioita.

Kaikenlaisista epäonnistumisista tulisi puhua nykyistä avoimemmin ja kannustavammin, ei häpeillen ja syytellen. Kun jokainen meistä uskaltaisi tuoda rohkeammin esiin niin pieniä kuin isoja epäonnistumisia, vähenee myös pelko epäonnistua kuin itsestään. Oma pelkoni epäonnistua on vähentynyt roimasti edellä mainituilla askelilla. Olen myös alkanut jakaa jatkuvasti enemmän epäonnistumisen kokemuksia läheisten ja ystävieni kanssa. Nämä keskustelut ovat olleet oivalluttavia ja opettaneet, ettei epäonnistumisessa oikeastaan ole yhtään mitään sellaista, mitä tarvitsisi hävetä.

Kun pääsin irti epäonnistumisen pelon kahleista, uskalsin 11 vuoden odottelun jälkeen ryhtyä yrittäjäksi. Edelleen on jaksoja, jolloin pelko epäonnistua voimistuu niin, että tekee mieli heittää hanskat tiskiin. Sen sijaan, että oikeasti heittäisin hanskat tiskiin, annan tunteiden tulla ja juttelen niistä jonkun kanssa, hengittelen ja nukun yön yli. Usein seuraava päivä on jo helpompi. Epäonnistuminen saa jännittää ja pelottaa, mutta mikäli se estää sinua pyrkimästä kohti omia unelmia, sitä vastaan kannattaa ehdottomasti taistella. Juju on siinä, että ei luovuta, vaikka välillä pelottaisi, jännittäisi ja ahdistaisikin.

Miten sinä suhtaudut epäonnistumisiin?

Julkaistu

Lempeästi eroon miellyttämisestä

Tämä aihe on sellainen, josta voisin kirjoittaa kokonaisen kirjan. Sen nimi voisi olla ”Mestarimiellyttäjän suorituspäiväkirja”. Se kiteyttäisi kovin lahjakkaasti kaiken sen, mikä omassa hyvinvoinnissani on menneisyydessä ollut pahemman kerran pielessä. Onneksi niistä ajoista on aikaa ja nykyisin olen oppinut (kantapään kautta) asettamaan rajoja ja pitelemään niistä kiinni itseäni ja hyvinvointiani suojellakseni.

Kuitenkin kaikesta kokemastani ja nykyisestä ammattitaidostani huolimatta minäkin olen vain ihminen. Joskus huomaan yhä, että on olemassa tilanteita tai ihmisiä, joiden edessä huomaan olevani yllättävän aseeton pitämään kiinni rajoistani. Yksinkertaisimmillaan tilanne voi tulla vastaan työelämässä, jolloin ei:n sanominen onkin yhtäkkiä kovin haastavaa ja äkkiä huomaan hukkuvani töihin. Tai ihmissuhteessa, jossa antaa toisen kohdella itseä huonosti kerta toisensa jälkeen ja siitä huolimatta jatkuvasti ymmärtää ja antaa anteeksi. Pohjimmiltaan kyse on ainakin itselläni siitä, että haluaa olla mieliksi ja näin välttää omasta toiminnasta toiselle mahdollisesti aiheutuvan mielipahan, suuttumuksen tai loukkaantumisen.

Syitä miellyttämiselle voi olla useita. Monesti miellyttämään elämässään oppinut on omaksunut tavan jo varhaisilta lapsuusvuosilta. Usein taustalla on jonkinlainen trauma tai esimerkiksi tilanne, jolloin kotona ei ole ollut mahdollista näyttää omia negatiivisia tunteita vapaasti ja on samaan hengenvetoon joutunut varomaan suututtamasta aikuisia. Lapsuudenkodit, joissa on käytetty alkoholia tai muita päihteitä tai joiden aikuisilla on ollut jonkinlaisia mielenterveyden haasteita ovat tästä hyviä esimerkkejä. Näiden kotien lapset oppivat aistimaan ympäröivien ihmisten tunteita, mielialoja, eleitä ja ilmeitä ja hillitsemään omaa käyttäytymistään sekä tunneilmaisuaan. He oppivat miellyttämään.

Mikäli tunnistat aiheen resonoivan sinussa, jatkathan lukemista. Jos huomaat, että ylipäätään rajojen jonkinlainen määrittäminen on sinulle haasteellista, täytyy sitä lähteä opettelemaan lempeästi ja pienin askelin. Tärkeää tällä matkalla on oleellisen ymmärtää, että sinun ei tarvitse pyydellä keneltäkään anteeksi sitä, että asetat rajoja. Jos ihmiset ympärilläsi ovat tottuneet siihen, että sinun kanssasi onnistuu kaikki, hoidat, autat, joustat ja huolehdit, niin alkuun uusi tilanne saattaa joitakin ihmisiä kummastuttaa. Ja se riski on toki otettava, että joku hetkeksi hieman suutahtaa. Silloin on kuitenkin hyvä pohtia, että mikäli sinulle läheinen ihminen suuttuu siksi, että suojelet itseäsi ja hyvinvointiasi asettamalla rajoja, onko kyseinen ihmissuhde ylipäätään hyväksi sinulle?

Voit harjoitella asettamaan lempeästi rajoja aluksi itsellesi turvallisissa ihmissuhteissa ja alkuun pienissä tilanteissa seuraavin lausein:

”Olet rakas ja tärkeä, mutta olen tällä hetkellä hyvin väsynyt ja kaipaan lepoa.” / ”Olen iloinen, että pyysit juuri minua. Tänään en pysty, mutta palataanko asiaan huomenna?”

”On ihanaa jutella kanssasi, mutta juuri nyt kaipaan aikaa myös itselleni. Sopiiko, että soitan sinulle sitten, kun minulla on parempi hetki?”

”Minua harmittaa/loukkaa/mietityttää/surettaa se, mitä sanoit/miten toimit. Voidaanko jutella asiasta?”

”Ei.”/ ”Kiitos ei tällä kertaa.”/ ”Kiitos, kun kysyit juuri minua, mutta en tällä hetkellä pysty ottamaan enempää töitä/hoidettavia asioita.”

Miltä lauseet korvaasi kuulostavat? Millaisella lauseella voisit kuvitella itse harjoittelevasi lempeästi rajojen asettamista?

Muistathan, että opettelemalla asettamaan rajoja, opit samalla arvostamaan itseäsi, kunnioittamaan itseäsi, rakastamaan itseäsi ja suojelemaan niin mieltä kuin kehoasi. Asettamalla rajoja ja pitämällä niistä kiinni on mahdollista oivaltaa, ettei sinun tarvitse jatkuvasti miellyttää muita ollaksesi hyvä, riittävä ja kelpaava omana itsenäsi. <3

Julkaistu

Kirjoittamisen voima

Joskus elämässäni oli aika, jolloin kirjoitin ajatuksiani ylös säännöllisesti. Alakouluikäisenä pidin säännöllisesti päiväkirjaa ja jatkoin tapaa teini-ikään asti. Päiväkirjakauden jälkeen kirjoittaminen jäi yhä osaksi elämääni. Joskus kirjoittelin ylös yksittäisiä ajatuksia, joskus jopa useampia sivuja. Joskus kirjoituksissani oli jokin punainen lanka ja joskus taas tuotin paperille pelkkää ajatuksen virtaa. Nykyisin tämä blogi korvaa osaltaan kaipuutani kirjoittamisen pariin, mutta se ei tokikaan ole täysin sama asia kuin antaa ajatusten virrata paperille.

Mikä itseä sitten estää nykyisin tarttumasta paperiin ja ryhtymästä kirjoittamaan? Ajan puute ja pikkulapsiarki ovat varmasti isoimmat ne isoimmat syyt. Kun asiaa kuitenkin oikein rehellisesti pysähtyy tarkastelemaan, on kyse (ainakin omalla kohdallani) priorisoinnista ja yksinkertaisesti vain aloittamisen vaikeudesta. Ne pienet ja vähän isommatkin arjen vapaat hetket kuluvat usein aivan muihin asioihin kuin omien ajatusten ylös kirjoittamiseen. Lisäksi kun on ollut vuosia kirjoittamatta säännöllisesti ajatuksia ylös, tuntuu aloittaminen jopa hieman pelottavalta. Entä jos en osaa enää kirjoittaa? Entä jos jään jumiin? Entä jos en saavuta enää samankaltaista tunnetta, mitä kirjoittaminen minulle aikoinaan toi?

Kirjoittamisella on ollut aivan syystä tärkeä rooli elämässäni, sillä kirjoittamisen avulla voidaan saavuttaa monenlaisia hyötyjä, joita ei tule heti edes ajatelleeksi. Kirjoittamisen avulla pystyt nimittäin lisäämään keskittymiskykyäsi, sillä se pakottaa sinut pysähtymään tähän hetkeen. Kirjoittamalla pystyt konkretisoimaan ideoita, ruokkimaan luovuutta ja tuomaan erilaisia ongelmakohtia näkyväksi. Silloin syntyy tila avata ja käsitellä erilaisia mielen ja ajatusten tasolle syntyneitä lukkoja. Luovalla kirjoittamisella (eli nimenomaan pelkällä tajunnanvirran tuottamisella paperille) voi harjoitella vapautumaan täydellisyyden tavoittelusta ja hellittämään liiallisesta itsekontrollista.

Aika mahtavia juttuja siis, ainakin omasta mielestäni. Kirjoittamalla päiväkirjanomaisesti tapahtumia, ajatuksia ja tunteita ylös on mahdollista tarkastella mielen sisällä pyöriviä asioita ikään kuin laajemmasta perspektiivistä. Vaikutus on sama kuin puhuisit mieltäsi painavista asioista jonkun toisen ihmisen kanssa. Tajunnanvirtaa tuotettaessa säännöillä ei ole väliä (kuten ei niillä itseä varten kirjoitettaessa muutenkaan ole). Kirjoittamisen paras puoli ehdottomasti onkin se, että sinun ei tarvitse osata kirjoittaa voidaksesi kirjoittaa. Sinun ei tarvitse muodostaa hienoja lauseita tai sanoja, tuottaa kieliopillisesti puhdasta tekstiä tai kirjoittaa ketään muuta kuin itseäsi varten.

Tätä tekstiä kirjoittaessani huomaan, miten alan itsekin syttyä tästä aiheesta aivan uusin tavoin! Ostin hiljattain itselleni pitkästä aikaa vuosiin päiväkirjan, jota aion hyödyntää kaikenlaiseen omien ajatusten työstämiseen sekä ihan vain luovaan tajunnanvirtaan, missä ei tarvitse olla päätä eikä häntää.

Jos tunnistit itsessäsi kutkuttavaa tunnetta palata kirjoittamisen pariin tai ehkä kokeilla sitä ensimmäistä kertaa elämässäsi, niin minulla on sinulle kutkuttavaa kerrottavaa! Olen nimittäin luonut aiheen tiimoilta Luovan kirjoittamisen –webinaarin kollegani viestintäyrittäjän ja äidinkielen ja kirjallisuuden lehtorin Tiina Piirosen (@Viestintämuija) kanssa! Webinaarissa saat itsellesi tietoa kirjoittamisen vaikutuksista ja hyödyistä hyvinvointiisi etenkin stressin hallinnan ja tunteiden säätelyn näkökulmasta. Lisäksi pääset tekemään vapaan kirjoittamisen harjoituksia, joita pystyt hyödyntämään arjessasi myös webinaarin jälkeen.

Luovan kirjoittamisen webinaari (45 min) järjestetään ti 6.6. klo 19:00. Hinta: 19€. Webinaari pidetään Teamsissa ja tallennetaan, eli voit ilmoittautua mukaan, vaikka et pääsisikään livenä paikan päälle. Aion ehdottomasti tehdä webinaarin harjoitukset itsekin! 🙂 Mukaan webinaariin pääset tämän linkin kautta ilmoittautumalla: https://docs.google.com/forms/d/1bIVezJ4RsaHDHzhxteWFXuakR52sCw9y0VOHr-i9YdM/edit

Julkaistu

Entäs jos sanotkin ei?

Hyvinvointiin liittyy olennaisesti taito sanoa pieni, mutta ah niin hankala sana: ei. Kieltäytymisen, rajojen vetämisen ja ei:n sanomisen hankaluus juontaa usein juurensa temperamenttipiirteisiin sekä sellaisiin ihmisiin, joilla on taipumusta suorittamiseen ja muiden miellyttämiseen. Tällöin taustalla saattaa olla pelkoa konflikteista, hankaluus tuottaa toisille pettymystä ja toisaalta vaikeus tehdä itsekkäältä tuntuvia päätöksiä ja valintoja.

On kuitenkin sanomattakin selvää, että mikäli jatkuvasti hylkäät omat tarpeesi ja ignooraat tunteesi, suoritat ja miellytät muita, ei oikeastaan ole mitään rajoja sille, miten pahasti voit palaa loppuun. Sillä ei:n sanomisen taitoon kytkeytyy yhtäaikaisesti kyky sekä kuunnella ja tunnistaa omia tarpeita (mitä kaipaan juuri nyt, tässä hetkessä) että kyky priorisoida niitä huolimatta toisten ihmisten ajatuksista tai mielipiteistä.

Kun ei:n sanominen on vaikeaa, alkaa moni hyvinvoinnin osa-alue hiljalleen ajautua vaikeaan oravanpyörään. Tällöin töissä voi olla vaikeaa kieltäytyä itselle annetuista ylimääräisistä tehtävistä tai projekteista, lopettaa työt suunnitellusti tai olla vilkuilematta työpuhelinta tai -sähköpostia vapaa-ajalla. Omassa elämässä tulee herkästi hoidettua niin oman perheen, sukulaisten kuin ystävienkin asioita, kuunneltua huolia ja murheita, harrastettua, sovittua tapaamisia ja lupauduttua leipomis- ja siivousavuksi erilaisiin juhliin. Omasta ajasta ja unesta tingitään eikä vuorokauden tunnit tahdo riittää liikkumiselle, food preppailusta nyt puhumattakaan. Kieltäytymisen hankaluus voi näkyä sosiaalisissa tilanteissa myös siten, että herkuille, vielä yhdelle santsiannokselle tai alkoholille voi tuntua hyvin vaikealta sanoa ei, vaikka mieli kovasti tekisikin.

Ei:n sanomisen hankaluus ajaa meidät sellaiseen kiireen sävyttämään arkeen, jossa on hyvin hankalaa pysähtyä kuulostelemaan, miltä omassa kehossa tuntuu tai mielessä liikkuu. Kyky olla yhteydessä omaan itseen heikkenee, minkä vuoksi omien tarpeiden tunnistaminen voi olla jopa mahdotonta. Samaan aikaan palautuminen on jatkuvasti puutteellista ja kuormitus kasvaa kasvamistaan. Joskus tilanteen saa lopullisesti pysähtymään vasta se, kun ihminen uupuu ja palaa kertakaikkisen pahasti loppuun. Myös masennuksen ja ahdistuksen oireet, ilottomuus, haluttomuus, vetämätön olo, erilaiset kivut ja säryt, huono ruokahalu tai tunteisiin/stressiin syöminen ja haasteet unessa voivat kieliä kehon käyvän jatkuvasti ylikierroksilla.

Mikäli tunnistat, että sinun on vaikeaa vetää rajoja, pitää itsesi puolia ja sanoa yksinkertaisesti ei, kokeile näitä vinkkejä:

  • Mieti etukäteen erilaisia keinoja kieltäytyä kohteliaasti, mutta tiukasti. Voit kirjoittaa lauseita ylös paperille tai harjoitella niiden sanomista ääneen.
  • Kieltäytymistä kannattaa pehmittää positiivisuudella ja ystävällisyydellä. Voit esimerkiksi sanoa: ”Kiitos – olen otettu, että pyysit minua, mutta valitettavasti en pysty tätä hoitamaan, koska … toivottavasti löydät hommaan jonkun muun!”
  • Harjoittele ensin kieltäytymään pienistä, jopa vähäpätöisiltä tuntuvista asioista. Mahdollista itsellesi siis runsaasti onnistumisen kokemuksia ja iloitse niistä!
  • Jatka harjoittelua sinnikkäästi. Lopulta huomaat, että kieltäytymisestä ei seuraa mitään kamalaa tai kurjaa. Usein kieltäytyjään suhtaudutaan ymmärtäväisesti etenkin, kun omia rajojaan osaa vetää kohteliaasti.

Koska aivomme ovat taipuvaisia katastrofiajatteluun, voit lopuksi pohtia vielä seuraavaa: Mikä on pahinta mitä voisi sattua silloin, kun sanot ei? Listaa kaikki mieleesi tulevat asiat ylös ja tarkastele niitä kriittisesti. Ovatko ne realistisia vai erilaisten tunteidesi synnyttämiä pelkoja siitä, mitä voisi tapahtua? Kirjoittamalla näitä pelkoja ylös on helpompaa suhtautua niihin hieman neutraalimmin.

”Saying no can be the best form of self-care”. <3

Julkaistu

Treenaa mieli kesäkuntoon!

Toukokuun alku on koittanut ja moni kesäkunnosta haaveileva on todennäköisesti jo useamman kuukauden tehnyt jonkinlaisia peliliikkeitä ruoan ja/tai liikkumisen saralla saavuttaakseen kesäkunnon. Usein kesäkunnolla tavoitellaan pienempää kehon rasvaprosenttia ja suurempaa lihasmassaa ja -erottuvuutta. Moni pyrkii kesäkunnon tavoittelulla myös rantakuntoon. Toisin sanoen näiden kausikuntojen tarkoituksena on pyrkimys näyttää hyvältä mahdollisimman vähäisissä vaatteissa ja minimoida omaan kehoon liittyviä epävarmuustekijöitä ja ahdistusta.

Tässä kohtaa täytyy kuitenkin olla rehellinen: itse en valmentajana edusta tai valmenna kesäkuntoon tähtäävällä otteella laisinkaan. Olen kuullut lukemattomia kertoja hyvin tiukkaa ruokavaliota ja treeniohjelmaa noudattavien suusta lausahduksia siitä, miten juhannukseen lasketaan päiviä ja jopa tunteja, koska sitten saa vihdoin syödä ja juoda. Haaveillaan oluesta ja grillimakkarasta ja jäätelöstä. Puhutaan kaiholla siitä, kuinka sitten ei tarvitse enää kiristellä ja kieltäytyä kaikesta. Ja tässä tämä nurinkurisuus piileekin: pyrkimys terveisiin elintapoihin on ilman muuta hyvä, mutta liika ehdottomuus ja mustavalkoinen ajattelutapa ajaa monet syömään ja kuluttamaan alkoholia kaksin käsin silloin, kun siihen vihdoin antaa itselleen luvan. Usein tästä seuraakin kierre, jossa syksyllä ahdistutaan muuttuneesta kehosta ja pyritään pääsemään kertyneistä kiloista jälleen eroon.

Tällaisella ajattelulla, jossa hyvinvointiin suhtaudutaan kieltävästi, rajoittavasti, kovin mustavalkoisesti ja joko-tai ajatuksin ei edistetä sinun kykyäsi luoda itsellesi ja arkeesi kestäviä ja toimivia tapoja voida hyvin. Sellaisia tapoja, jotka kestävät todellista elämää: iloa, juhlia, arkea, stressiä, väsymystä, työkuormitusta, huolia ja murheita. Sillä vasta silloin, kun sinä opit joustamaan, priorisoimaan ja organisoimaan arkeasi sekä kuuntelemaan paremmin mielesi ja kehosi tarpeita, pystyt edistämään niin mielesi kuin kehosi hyvinvointia myös arjen ja elämän myllerrysten keskellä. Tällöin uutta elämää ja ryhtiliikettä ei tarvitsisi aloittaa aina maanantaisin ja pyhien jälkeen. Kuulostaa ainakin minun korvaan aika mahtavalta, vai mitä tuumaat?

Näistä syistä en yksinkertaisesti suostu enkä halua valmentaa sinua kesäkuntoon. Koska minä haluan, että pysyt tasapainoisessa ja hyvinvoivassa kunnossa vuodenajasta riippumatta. Mutta tästä huolimatta haluan antaa sinulle muutaman vinkin siihen, miten voit välttyä valtamedian dieettiuutisoinnilta ja houkutuksilta tarttua ihmeitä lupaaviin pikadieetteihin. Haluan, että tänä vuonna otat tavoitteeksesi treenata mielesi niin tiukkaan kesäkuntoon, että pystyt vastustamaan kaikkia sellaisia ratkaisuja, jotka eivät tee sinulle hyvää! Ja nämä vinkit tulevat tässä:

  • Sovi itsesi kanssa, että tänä kesänä yksikään ruoka, herkku tai juoma ei ole toista pahempi, kielletympi, terveellisempi tai epäterveellisempi. Pyri siis olemaan arvottamatta ruokaa tai ruoka-aineita millään tavalla.
  • Salli itsesi syödä silloin, kun on nälkä. Mikäli nälkäsignaalisi menevät helteistä sekaisin ja nälän tunne häviää herkästi, pyri silti ylläpitämään tasaista 4-6 aterian syömisrytmiä. Aseta tarvittaessa puhelimeen muistutus tai päätä etukäteen päivääsi sopivat ruoka-ajat.
  • Ylläpidä jonkinlaista liikettä, puuhastelua, liikkumista tai harrastusta myös lomalla. Lomaliikkumisen ei tarvitse olla HIIT-treeni tai kuntosalilla hikoilemista, vaan se voi tarkoittaa vaikkapa ruohon leikkuuta, mattojen pesuja, ulkoleikkejä lasten kanssa tai halkojen hakkuuta mökillä. Kehosi on luotu liikkumaan. Ylläpitämällä arjen hyötyliikuntaa autat kehoasi ylläpitämään mm. normaalia ruoansulatusta ja vireystilaa, mikä taas edesauttaa voimavarojesi säilymistä ja edistää mielen hyvinvointia.
  • Oli kehosi minkä näköinen tai kuntoinen hyvänsä, olet oikeutettu käyttämään juuri sellaisia vaatteita ja uima-asuja kuin haluat. Sinulla on yhtä suuri oikeus oleilla rannalla tai uimahallissa bikineissä tai hihattomassa kesämekossa juhannuksena kuin kenellä tahansa muulla.
  • Anna kaikille kehoille (myös omallesi) kehorauha. Tarkastele, onko sinulla taipumusta mollata tai kritisoida omaa tai toisten kehoa. Puutu negatiiviseen kehopuheeseen ja toisten kehojen arvosteluun. Kukaan ei hyödy siitä, että ringissä puristellaan vatsamakkaraa ja kauhistellaan itsekurin puutetta tai syötyjen ruokien määrää.
  • Mikäli huomaat kehosi tai syötyjen ruokien tai juomien tuottavan ahdistusta ja halua kompensoida niitä jollakin tavalla, pysähdy ahdistuksen tunteen äärelle ennen kuin toimit. Tunnista tunteen taustalla olevat ajatukset ja uskomukset ja erittele niistä syntyvät tunteet. Kyseenalaista näitä ajatuksia ja uskomuksia: pitävätkö ne oikeasti paikkansa? Mielellä on uskomattoman suuri voima saada sinut uskomaan määrän valheellisia ajatuksia. Haasta siis niitä rohkeasti!
  • Suuntaa ajatuksesi ja huomiosi siihen, mihin kaikkeen kehosi pystyy. Mitkä ovat sellaisia asioita, mitä arvostat itsessäsi ja kehossasi? Niiden ei tarvitse liittyä ulkonäköön millään tavalla. Tätä voit ehdottaa myös niille vatsamakkaroita puristeleville ystäville tai sukulaisille. Suuntaa huomiota hyvään.
  • Hoida mieltäsi sinulle sopivin tavoin: kirjoita päiväkirjaa, juttele ystävän kanssa, nauti hyvästä ruoasta tai herkuista, käy kävelyllä luonnossa, kuuntele lempimusiikkia, meditoi tai venyttele, pulahda uimaan luonnonvesiin, sauno, käy elokuvissa, piirrä, maalaa, leivo tai kokkaa. Tee asioita, jotka tuottavat sinulle iloa ja nautintoa!

Näitä vinkkejä aion myös itse toteuttaa tänä kesänä ahkerasti ja todella toivon, että niistä voi olla apua ja iloa myös sinulle. Lähdetään tähän kesään yhdessä vahvemmin mielin!

Julkaistu

Sitten kun olen laiha

Miten usein olet ajatellut tekeväsi elämässäsi jotakin tai pyrkiväsi kohti omia unelmia ”sitten kun”? Sitten kun lapset ovat isoja. Sitten kun työstressi helpottaa. Sitten kun olen laiha. Sitten kun olen rohkeampi. Sitten kun olen itsevarmempi. Sitten kun on enemmän aikaa.

Olet varmasti kuullut sanonnan, että jokaiselle meistä on annettu tähän elämään samanlainen määrä tunteja vuorokauteen. Oma oivallukseni vuosien varrella on ollut se, että vain minulla on valta määritellä se, mihin minä ne tunnit käytän eli miten valitsen priorisoida aikaani, energiaani ja voimavarojani. Toki tässä täytyy muistaa, että toisille meistä lähtökohdat pyrkiä toteuttamaan omia elämän pieniä ja suuria unelmia ovat paremmat kuin toisilla. Joskus niiden unelmien toteuttaminen vaatisi esimerkiksi enemmän rahaa, mikä asettaa meidät ihmiset lähtökohtaisesti jo vallan eriarvoiseen asemaan.

Mutta hyvin usein ne omat ”sitten kun” ajatukset eivät ole sellaisia, jotka vaatisivat toteutuakseen hirveästi rahaa tai muita resursseja. Sillä hyvin usein kyse on siitä, mitä sinä ajattelet itsestäsi, omista kyvyistäsi ja miten paljon ylipäätään uskot ja luotat omaan tekemiseesi. Toisekseen hyvin usein kyse on myös oman matkani oivalluksesta eli siitä, miten rohkenemme priorisoida ja käyttää sitä aikaa, mikä meille on annettu.

Joskus olen nimittäin jutellut ihmisten kanssa, joilla se oma ”sitten kun” on venähtänyt vuodeksi. Sitten kahdeksi. Ja lopulta kymmeneksi. Miten paljon elämää ja mahdollisuuksia luisuukaan käsiemme ulottuvilta, kun me yksinkertaisesti vain odottelemme sitä oikeaa, täydellistä ajankohtaa tai mielentilaa asioiden toteuttamiselle?!

Mikä meidät sitten ajaa odottamaan ja estää tarttumasta toimeen? Pelko. Epävarmuus. Luottamuksen puute itseemme. Jännittäminen. Monenlaiset hankalat ja vaikeat tunteet, joiden käsitteleminen ja otteesta irti pääseminen ei todellakaan ole helppoa. Kirjoitin aiemmin tänne blogiin pienen selviytymisoppaan jännittäjälle, josta kannattaa käydä poimimassa vinkkejä siihen, miten uskallat pyrkiä kohti omia unelmia jännityksen ja pelon tunteista huolimatta.

Hyvin usein on kuitenkin niin, että me todella jäämme odottelemaan useiksi vuosiksi sitä parempaa aikaa ja mielentilaa toteuttaa jopa hyvin pieniä, arkisia ja yksinkertaisia asioita, kuten hihattoman kesämekon pukemista juhliin. Tai uuden alan opiskelua. Tai rohkeutta vaativan harrastuksen aloittamista. Me odottamaan vuosia sitä parempaa, laihempaa tai kiinteämpää kehoa. Me odotamme pelon, epävarmuuden ja jännityksen tunteiden muuttumista rohkeudeksi ja itsevarmuudeksi.

Mutta vasta ryhtymällä tekemään tekoja saatat alkaa tuntea oloasi varmemmaksi ja rohkeammaksi. Vasta tekemisen kautta mielentilasi muuttuu valmiimmaksi. Walt Disney on mielestäni kiteyttänyt kaiken edellä mainitun yhteen lauseeseen hyvin kuvaavasti: ”All our dreams can come true, if we have the courage to pursue them.” Ota ensimmäinen askel jo tänään. Vaikka olisit kesken. Vaikka olisit epävarma. Vaikka et kokisi olevasi rohkea. Sillä nämä vaikeat tunteet todella alkavat helpottaa, kun vain uskallat aloittaa!

Mikäli aihe resonoi sinussa, tee tämä harjoitus. Listaa itsellesi ylös, minkä kaiken tekemistä olet lykännyt ja ajatellut, että teet sen ”sitten kun”. Pohdi myös, miten iso osa näistä asioista liittyy tavoitteeseen ”sitten kun olen laiha”. Kirjaa näiden asioiden ympärille tunteita, mitä ne sinussa herättävät. Valitse listalta yksi asia, tekeminen tai unelma, jota kohti harjoittelet kulkemaan jo tänään. Mieti, mikä olisi pienin mahdollinen askel, jonka voisit tehdä tämän asian toteutumiseksi nyt heti. Jos olet esimerkiksi lykännyt hihattoman kesämekon käyttöä vuosia ja ajatellut, että voit käyttää sitä sitten kun olet laihempi, ensimmäinen askeleesi voisi olla ottaa kesämekko aluksi roikkumaan johonkin näkyvälle paikalle kodissasi joksikin aikaa. Toinen askel voisi olla sovittaa joku päivä mekkoa päälle. Kolmas askel olisi käyttää mekkoa esimerkiksi etätyöpäivän ajan tai oleilla se yllä kotona työpäivän jälkeen. Seuraavaksi voit kokeilla oleilla mekko yllä omalla pihalla ja sen jälkeen kyläillä esimerkiksi tutun ja turvallisen ihmisen luona.

”Sitten kun” -ajatteluun liittyy vaikeiden tunteiden lisäksi hyvin usein myös jonkinlaista katastrofiajattelua. Pelätään, että jotakin pahaa tapahtuu tai murehditaan aivan liikaa muiden ihmisten ajatuksia, mielipiteitä ja kommentteja. Pilkkomalla itsellesi vaikealta tuntuvan asian pienmpiin osiin, mahdollistat itsellesi onnistumisen kokemuksia, kasvatat itseluottamusta ja itsevarmuutta ja saat ymmärrystä siitä, että mitään pahaa ei tapahtunutkaan. Muistathan: pienet askelet mahdollistavat isoja onnistumisia! <3

Julkaistu

Jännittäjän pieni selviytymisopas

Syke ja hengitys kiihtyvät, olo muuttuu levottomaksi. Kädet ovat kylmät ja nihkeät yhtä aikaa ja vatsa tuntuu niin herkältä, että on hankala syödä tai juoda. Mielessä risteilee sekavia ajatuksia. Vaistot saattavat huutaa pakenemaan tilanteesta nopeasti, mutta jalat eivät välttämättä toimi. Pää voi kipuilla ja olo tuntua oksettavalta.

Jännitys on tunne, joka tuntuu kokonaisvaltaisesti ympäri kehoa. Jännitykseen voi tilanteesta riippuen sekoittua myös pelkoa. Jännitys saattaa laukaista meissä hyvin alkukantaisen taistele-pakene-piiloudu -reaktion, joka on aiemmin ollut ihmisen hengissä selviytymisen kannalta välttämätön. On täysin tilanteesta ja ihmisen yksilöllisistä piirteistä kiinni, miten jännitykseen ja sen aiheuttamiin reaktioihin suhtaudumme ja miten valitsemme toimia tunteen vallassa. Sillä vaikka jännitys on tunteena voimakas ja melko hallitseva, me voimme harjoitella toimimaan eri tavalla kuin mitä kehomme luontainen reaktio tilanteessa käskee.

Mistä ihmeestä jännitys sitten oikein kumpuaa? Usein uudet tilanteet ovat omiaan nostattamaan meissä jännityksen tunteita. Myös itselle tärkeäksi ja merkitykselliseksi koetut asiat, tilanteet ja tapahtumat voivat jännittää. Jännityksen taustalla saattaa joskus olla liiallisia vaatimuksia itseä tai omaa suoriutumista kohtaan. Jos oma mieli vaatii täydellisyyttä eikä salli virheitä, saattaa kynnys kokeilla uusia asioita tai poistua omalta mukavuusalueelta kasvaa todella suureksi. Tällöin myös onnistumisen kokemukset jäävät vähäisiksi.

Pohdi seuraavaksi, millainen jännittäjä sinä olet? Suhtaudutko jännittämiseen kuin mihin tahansa tunteeseen vai koetko jännittämisen tunnetta kovin usein, voimakkaasti tai hyvin monenlaisissa tilanteessa? Entä saatko tehtyä asioita jännittämisestä huolimatta vai estääkö jännittäminen sinua pyrkimästä kohti tavoitteitasi ja unelmiasi?

Mikäli tunnistat olevasi kova jännittäjä ja tahtoisit tehdä asialle jotakin, voit kokeilla tämän pienen selviytymisoppaan keinoja jännityksen tunteen työstämiseksi ja helpottamiseksi:

  • Salli itsesi jännittää. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta on todellisuudessa aika vaikea juttu. Nimittäin jännittäjä saattaa usein häpeillä omaa jännitystään ja mennä tunteen edessä niin lukkoon, että sitä koetetaan viimeiseen asti tukahduttaa. Anna siis jännityksen tunteen tulla ja olla, kaikkine oireineen.
  • Rauhoita mieltä ja kehon reaktioita. Jännitys syntyy ajatuksistamme, jotka taas edesauttavat kehon fyysisten oireiden syntymistä. Sanoita itsellesi ja muille ääneen, että nyt minua jännittää. Joskus jo jännityksestä puhuminen saattaa auttaa. Voit myös puhua itsellesi mielessäsi rauhoittavia lauseita, kuten: ”Sinulla ei ole mitään hätää”. Seuraavaksi pyri rauhoittamaan kehoa: keskity hengittämisen rauhoittamiseen ja syventämiseen. Voit myös tehdä esimerkiksi jännittää ja rentouttaa vuorotellen kehon eri lihaksia.
  • Altista itseäsi tilanteille, jotka jännittävät. Mielellään säännöllisesti. Sillä vain altistamisen kautta pystyt harjoittelemaan kahta edellä kuvattua askelta tositilanteessa ja saada sitä kautta itsellesi onnistumisen kokemuksia.

Itse lukeudun niihin, jotka ovat aiemmin lähes täysin jäätyneet ja lamaantuneet jännityksen ja pelon tunteiden edessä. Jännitys tuntuu etenkin vatsassa ja joudun jännittävän paikan edessä juoksemaan melko usein vessassa, mikä on tottakai aika inhottava juttu. Lisäksi jännitys heijastelee kehossani niin kokonaisvaltaisesti, että saatan täristä holtittomasti, jolloin jopa puheen tuottaminen on hetkellisesti hyvin hankalaa.

Jännitys on aikaisemmin estänyt minua tekemästä asioita, joita olisin halunnut tehdä. Jännitykseen on itselläni nimittäin kytkeytynyt suurta epäonnistumisen pelkoa, minkä vuoksi on ollut rutkasti helpompaa jättää tekemättä asioita, jotka ovat näitä kokonaisvaltaisia ja vaikeita tunteita itsessä nostattaneet.

Kaikenlainen esiintyminen ja puhuminen yleisön edessä on ollut itselleni aina äärimmäisen jännittävä ja pelottava paikka. Olen joutunut harjoittelemaan sitä läpi lapsuuden harrastaessani haitarin soittoa ja esiintyessäni erilaisissa konserteissa, tapahtumissa ja tilaisuuksissa. Muistan yhä monen monta tilannetta juuri ennen konserttia, jolloin olen ajatellut, että kuolen siihen paikkaan, en pysty, osaa enkä kykene. Altistin silti itseäni tilanteille yhä uudelleen ja sain onnistumisen kokemuksia. En kuitenkaan silloin vielä osannut kovin tehokkaasti rauhoittaa itseäni ja ärsyynnyin jännittämisestä niin paljon, että tunnetta oli hankala sallia itselleen. Tällöin se itse asiassa vain voimistui.

Yrittäjänä olen joutunut harjoittelemaan puhumista ja esiintymistä erilaisissa tilanteissa, joista jokainen on ollut omalla tavallaan jännittävä. Olen yhä edelleen jännittäjä, mutta nyt osaan suhtautua tunteeseen hyvin eri tavalla kuin aiemmin. Olen alkanut näkemään jännittämisen pikemminkin energiaa antavana elementtinä, josta pystyn ammentamaan itselleni voimaa ja hyvää fiilistä! Itse säätelen jännitystä nykyisin puhumalla itselleni ääneen rauhoittavasti ja tsemppaavasti ja kuuntelemalla tilanteeseen sopivaa musiikkia.

Joskus jännittämiseen löytyy apu vasta ammattilaisen avulla. Paljon on kuitenkin tehtävissä myös omatoimisesti, kunhan muistaa suhtautua harjoittelemiseen maltilla ja pitkäjänteisesti. On myös hyvä muistaa, että jännittäminen kuuluu elämään siinä missä kaikki muutkin tunteet ja on täysin normaalia joskus jännittää isosti!

Julkaistu

Millainen on sinun suhteesi ruokaan?

Tänään kirjoitan teille aivan mahdottoman tärkeästä aiheesta, joka on kokonaisvaltaisesti hyvinvointiisi vaikuttava tekijä: sinun suhteesi ruokaan. Nimittäin se, millaiseksi ruokasuhteesi on vuosien saatossa muodostunut vaikuttaa syötyjen aterioiden lisäksi muun muassa siihen, miten ja millä tavoin liikutat tai ylipäätään kohtelet omaa kehoasi. Emme siis tarkastele vain suhdetta ruokaan, sillä tämän suhteen vaikutukset ulottuvat laajasti hyvinvointiisi, minkä vuoksi siitä kannattaa ihan tosissaan kiinnostua!

Jos et ole täysin varma siitä, millainen ruokasuhteesi tällä hetkellä on, voit tehdä seuraavan harjoituksen: ota itsellesi rauhallinen tila ja sulje hetkeksi silmäsi. Kuvittele mielessäsi erilaisia ruokia: sellaisia, joita syöt säännöllisesti arjessa sekä sellaisia, jotka kuuluvat ennemmin juhliin ja herkkuhetkiin. Tarkastele, millaisia ajatuksia tai tunteita erilaisten ruokien ja herkkujen ajatteleminen sinussa herättää? Halutessasi listaa näitä ajatuksia ja tunteita ylös. Mikäli huomaat, että harjoituksen tekeminen aiheutti sinussa enemmän negatiivisia ajatuksia ja tunteita kuin positiivisia, voi suhteesi ruokaan kaivata lempeää tarkastelua.

Tee seuraavaksi pieni ajatusleikki ja mieti, kuinka paljon sinulta vapautuisi energiaa, jos sinun ei tarvitsisi jatkuvasti murehtia sitä, paljonko energiaa, proteiinia, hiilihydraatteja, rasvaa tai makroja ruokasi sisältää tai onko annoksesi terveellinen, epäterveellinen, lihottava tai laihduttava? Jos tunnistat jatkuvasti analysoivasi sitä, mitä ja kuinka paljon syöt sekä miten syöty ruoka vaikuttaa kehoosi tai painoosi, on sinun todennäköisesti hyvin vaikeaa yhdistää ruokaan tai ruokailutilanteisiin iloa, rentoutta ja nautintoa.

Ruoan ja syömisen jatkuva analysointi stressaa, ahdistaa ja aikaansaa usein kompensaatiokäyttäytymistä, eli ”ylimääräisten” ruokien tai herkkujen syönnin kompensoimista syömättömyydellä ja/tai ylimääräisellä liikunnan harrastamisella. Tällöin ruoasta on muodostunut ravinnon sijaan väline, jolla koetaan olevan suora yhteys oman kehon kokoon ja ulkonäköön. Herkästi olemme tällöin kierteessä, jossa ruoan ja syömisen suhteen ”ruodussa” pysyminen kertoo meille onnistumisesta tai epäonnistumisesta määrittäen siten ihmisarvoamme ja itsetuntoamme.

Oma ruokasuhteeni oli joskus tällainen. Se vääristyi niin pahasti, että lopulta sairastuin syömishäiriöön. Vei vuosia ennen kuin pystyin suhtautumaan ruokaan neutraalisti ja jälleen useita vuosia lisää ennen kuin kykenin aidosti nauttimaan ahdistumatta esimerkiksi herkuttelusta. Viimeiset kuusi vuotta olen kuitenkin ollut pisteessä, jossa voin syödä kaikenlaisia ruokia ja herkkuja puhtaasti siksi, että haluan ja ennen kaikkea siksi, että ruoka on hyvää. Valehtelematta nämä ovatkin olleet parhaita ruoan parissa vietettyjä vuosia koskaan!

Joskus haastavan ruokasuhteen käsittelemiseen tarvitaan psykologin, psykoterapeutin ja/tai ravitsemusterapeutin apua etenkin, jos tilanne on jatkunut pitkään vaikeana ja omaa toimintaa värittää kovin vääristyneet ajatukset, uskomukset ja käsitykset ruoasta. Jonkin verran asian suhteen on kuitenkin tehtävissä myös omatoimisesti. Omalla matkalla isoimmat työstämisen aiheet olivat

  • luopua ruokaan liittyvistä säännöistä sekä hyvä-paha, lihottava-laihduttava ja terveellinen-epäterveellinen jaottelusta kokonaan
  • opetella syömään silloin, kun on nälkä ja syödä rauhassa niin kauan, että olo tuntuu kylläiseltä
  • opetella kuuntelemaan ja kunnioittamaan kehon tarpeita sekä syötyjen ruoka-aineiden että ruoan määrän suhteen – nämä kun tuppaavat vaihtelemaan eri päivinä riippuen mm. aktiivisuudesta, vireystilasta ja hormonitoiminnasta.

Jokaisessa yllä mainitussa askeleessa korostuu uskallus ryhtyä toimeen, luottamus omaan kehoon (tällä tarkoitan esimerkiksi luottamusta siihen, ettei yksittäiset ateriat tai herkutteluhetket muuta kehosi ulkomuotoa suuntaan tai toiseen) ja kyky sietää ja käsitellä ahdistuksen tunnetta.

Tärkeää! Mikäli olet syönyt tarpeisiisi nähden liian vähän pidempiä aikoja, ei nälän tunteen mukaan syöminen välttämättä toimi. Tällöin on päinvastoin opeteltava syömään alkuun kellon kanssa myös silloin, kun nälän tunnetta ei vielä ole herännyt. Muistathan konsultoida tarvittaessa ammattilaista näissä teemoissa erittäin matalalla kynnyksellä!

Lopuksi vielä kiteytys, jonka toivon inspiroivan myös sinua: ”Food is not rational. Food is culture, habit, craving and identity.” -Jonathan Safran Foer

Julkaistu

3+1 askelta, joilla opit kohtelemaan itseäsi armollisemmin

Moni meistä vaatii itseltään jatkuvasti arjessa kohtuuttomia; kodin tiptop kuntoa järkyttävässä stressissä, hikitreeniä kuukausien univelassa tai kärsii herkkumorkkiksesta elämän isojen ja pienien kriisien keskellä. Puhumattakaan siitä oman ajan ottamisen vaikeudesta sekä päässä soimaavista äänistä, että omien tarpeiden etusijalle laittaminen on sama asia kuin huonon vanhemman, kumppanin tai lapsen leima otsassa.

Armottomuus itseä kohtaan kulkee kovin käsi kädessä suorittamiseen taipuvan luonteen kanssa. Suorittajille lepo ja vain jouten olo on lähes mahdotonta ja siihen kehottaminen saattaa aiheuttaa suunnatonta ahdistusta. Suorittajia ajaa eteenpäin sellainen voima, jota sivusta seuraajien on lähes mahdotonta ymmärtää. Suorittamiseen taipuva jättää huomioimatta täysin oman kehon ja mielen tarpeet ja sysää ne jatkuvasti to do -listan viimeiselle sijalle. Usein omien tarpeiden kuulemiselle ei lopulta jää aikaa saati voimavaroja.

Olen itse ollut tässä suossa vuosien ajan. Tällöin tulin suorittaneeksi aivan kaikkea: opiskelijana ja työntekijänä sekä kumppanina ja vaimona oloa, siivoamista, ruoan laittamista, syömistä, liikkumista, lepäämistä, palautumista ja jopa sairastamista. Minulla oli todella harvoin hetkiä, jolloin olisin voinut hyvillä mielin vain olla. Mielessä kummitteli jatkuvasti lista erilaisista hoidettavista asioista ja ehdollistin toimintoja usein mielessäni seuraavasti: sohvalle voi mennä vasta kun keittiö on siivottu ja vessa putsattu tai omiin tarpeisiin voi keskittyä vasta sitten, kun on ensin huolehtinut ystävien ja läheisten tarpeista.

Miten ihmeessä sitä sitten voisi oppia olemaan itseään kohtaan armollisempi, etenkin jos on tottunut vaatimaan itseltään jatkuvasti kohtuuttomia? Vastaus ei ole niin yksiselitteinen. Sisäisellä puheella on tässä iso merkitys: sillä todella on väliä, miten puhut itsellesi päivästä toiseen. Alkuun voit kuitenkin päästä tehokkaammin keskittymällä ensin muuttamaan tekojasi, sillä sisäisen puheen muutos on prosessi, joka vie aikaa, vaatii työtä ja lukuisia toistoja. Valehtelisin, jos tarjoaisin sinulle taikasauvan, sillä sellaista ei yksinkertaisesti ole. Lohdullista kuitenkin on, että sinnikkäällä harjoittelemisella todella voi oppia joustavuutta, armollisuutta, jouten oloa ja omien tarpeiden priorisointia ilman jatkuvaa mielessä kolkuttelevaa huonoa omaatuntoa.

  1. Askel: Lähde tekemään konkreettisia tekoja ihan vain itseäsi varten. Mieluiten sellaisia, joista nauttii niin mieli kuin keho. Voit käydä kävelyllä luonnossa, nukkua päiväunet, nauttia kiireettömän aamiaisen, ottaa vaahtokylvyn tai varata ajan hierontaan. Mitä vaikeammalta tämä tuntuu, sen pienemmästä teosta kannattaa aloittaa.
  2. Askel: Laske reippaasti (omaa) rimaa alemmaksi. Opettele pienin askelin vähentämään itse itsellesi asettamia vaatimuksia. Tämä on jo huomattavasti haastavampi askel, mutta ehdottomasti vaivan arvoista! Tarkastele omia vaatimustasojasi esimerkiksi siivoamisen, ruoan laittamisen ja omien töiden osalta: koko kotia ei tarvitse siivota kerralla, valmisruoka on ruokaa sekin ja työtehtävät odottavat siellä varmasti vielä huomennakin.
  3. Askel: Opettele armollisempaa sisäistä puhetta. Kukaan ei ole itsellesi niin ankara kuin sinä itse. Kun huomaat sättiväsi itseäsi, pysähdy ja hengitä pari kertaa syvään. Voit sanoa itsellesi esimerkiksi: Tänään vähemmän on enemmän ja se riittää”. Tunnista negatiivinen, itseäsi vähättelevä puhe ja harjoittele korvaamaan sitä kannustavammaksi ja lempeäksi.
  4. Askel: Kun omia tarpeita on sivuuttanut pitkään ja suhtautuminen itseen on ollut kauan armotonta, voivat etenkin kaksi edellä mainittua askelta tuntua lähes mahdottomilta toteuttaa käytännössä, vaikka siihen aitoa halua olisikin. Tällöin tehokkainta on keskittyä tekoihin ja nimenomaan ensin sellaisiin tekoihin, jotka antavat vastaiskun omille pinttyneille toimintatavoille. Hyvänä esimerkkinä on jättää asioita kesken tai antaa jonkun asian yksinkertaisesti vain olla. Jos esimerkiksi olet aina siivonnut keittiön ennen nukkumaan menoa, harjoittele jättämään likaiset astiat pöydälle yön ajaksi. Haastavaa, mutta todella tehokasta! Harjoittelemisen jälkeen huomaat pian, että tiskit todella odottavat siellä vielä aamullakin ja nukkumaan meneminen onnistuu ilman ahdistusta omasta saamattomuudesta.

Armollisuutta itseään kohtaan kannattaa harjoitella. Sillä ei tätä elämää ole tehty vain siksi, jotta voisimme suorittaa sitä uupumiseen saakka! Ehei, me olemme täällä ennen kaikkea siksi, että meille on annettu aikaa mahdollisuuksille, aikaa kasvulle, aikaa kokemuksille, aikaa unelmille ja aikaa rakkaudelle. Mikäli tunnistat, että tarvitset näissä teemoissa apua, olen täällä sitä ja sinua varten.


Tämä voi olla sinun matkasi alku <3

Facebook
Instagram