Näin opit saavuttamaan tavoitteesi

Ennen kuin kerron sinulle, miten opit saavuttamaan hyvinvointiin liittyviä tavoitteitasi on sinun tärkeää ymmärtää seuraavaa: se, että kokee voivansa hyvin tarkoittaa jokaiselle meistä hieman erilaisia asioita. Joku nauttii hyvin työntäyteisestä ja tarkasti aikataulutetusta arjesta, toinen taas vapaammasta ja rennommasta menosta, jossa on tilaa spontaaniudelle. Myös mahdollisuudet voida hyvin vaihtelevat eri elämäntilanteissa isosti. Esimerkiksi pienten lasten vanhemmalla on usein rajallisemmin aikaa ja voimavaroja käytössä oman hyvinvoinnin edistämiseksi kuin yksin asuvalla. Puhumattakaan siitä, että kaikilla ei ole samanarvoisesti käytössään resursseja. Vaikka moni hyvinvointiteko ei vaadi lainkaan rahaa, on hyvinvoinnista tehty valtavaa bisnestä, jossa merkkivaatteet, teknologia ja välineet sekä lisäravinteet alkavat herkästi sanella reunaehtoja yksilön toiminnalle ja osallistumiselle.

Tämän vuoksi on hyvin hankalaa antaa kaikille suoraan toimivia tai kovin yksioikoisia ohjeita siitä, miten juuri sinä voisit voida parhaammalla mahdollisella tavalla hyvin. Melko usein se vaatii pysähtymistä, oman arjen analysointia, tavoitteiden realisointia ja priorisoinnin opettelua. Se, mikä toimii juuri tässä elämäntilanteessa parhaiten sinulle ei välttämättä ole paras ratkaisu ystävällesi. Ja tämä on se juurisyy sille, miksi minä perustin Mielipuuhissa-valmennuskonseptin. Sillä omasta mielestäni hyvinvointi ei ole jotakin, mitä myydään Prisman alelaarista paketissa kelmuun käärittynä jokaiselle ohikulkijalle alennettuun hintaan. Se on jokaiselle meistä kovin erilaisia ratkaisuja, tapoja ja tekoja arjessa.

Mutta hieman raflaava otsikkoni kuitenkin antoi sinulle lupauksen siitä, että tulet saamaan tästä tekstistä itsellesi keinoja saavuttaa tavoitteesi ja sitä kautta luoda kestäviä hyvinvointitekoja arkeesi. Ja tulen pitämään lupaukseni, mutta se tulee vaatimaan sinulta hieman työtä. Sillä mikäli oikeasti tahdot oppia lisäämään hyvinvointiasi kestävin keinoin, se ei tapahdu hetkessä. Joskus se saattaa vaatia pitkänkin ajan, monia yrityksiä ja kokeiluja ennen kuin juuri sinulle toimiva keino löytyy. Parhaan tuloksen saat, jos pystyt suhtautumaan tähän matkaan uteliaasti ja kärsivällisesti. Eli juuri päinvastoin, mitä dieettikulttuuri on meille opettanut.

Tulen seuraavaksi jakamaan sinulle keinon, mitä käytän Mielipuuhissa-valmennuksessa omien valmennettavieni kanssa ensimmäisellä tapaamiskerralla, jonka aikana asetetaan valmennukselle yhdessä selkeät tavoitteet. Kun haluat lisätä arkeesi kestäviä hyvinvointitekoja, pohdi aivan ensimmäiseksi oletko valmis tekemään muutoksen toimintatapoihisi. Sillä yllättävän monesti koko homma kaatuu siihen, että ihminen ei olekaan valmis luopumaan tai edes joustamaan sellaisista tavoista ja tottumuksista, jotka ovat hyvinvoinnin edistämisen esteenä. Jos koet aidosti olevasi valmis tekemään muutoksen:

  • Listaa itsellesi ylös kolme tärkeintä tavoitettasi hyvinvointia koskien. Nämä tavoitteet voivat olla esimerkiksi: haluan laihtua kymmenen kiloa, haluan nukkua vähintään seitsemän tuntia joka yö, haluan aloittaa liikuntaharrastuksen tai haluan opetella syömään säännöllisesti vähintään neljä kertaa päivässä. Pyri tekemään tavoitteistasi mahdollisimman konkreettisia ja huolehdi, että
  • Tämän jälkeen valitse näistä kolmesta tavoitteesta alkuun yksi, jota lähdet edistämään aktiivisesti.
  • Lähde sen jälkeen miettimään, millaisia tekoja tämän tavoitteen saavuttaminen sinulta vaatisi. Nämä teot voivat olla esimerkiksi: en enää korvaa herkuilla aterioita, menen iltaisin 30 min aikaisemmin sänkyyn, kartoitan oman kotikaupunkini harrastusvaihtoehdot tai harjoittelen ottamaan eväät päivittäin mukaan töihin. Tarvittaessa pilko teot vielä pienempiin osiin, esimerkiksi näin: 1. kartoitan oman kotikaupunkini harrastusvaihtoehdot, 2. selvitän, miten niihin pääsee tutustumaan ja 3. sovin kalenteriini päivän, jolloin menen kokeilemaan harrastusta.
  • Kerro tavoitteestasi jollekin läheisellesi. Tavoitteen ääneen kertominen auttaa sinua sen edistämisessä ja mieltäsi sen prosessoinnissa.
  • Aseta itsellesi jonkinlainen aikaraja, jossa haluat saavuttaa tavoitteesi.
  • Fokusoi ja harjoittele priorisoimaan aikaa ja energiaa näiden tekojen edistämiseen. Käytä tässä sinulle parhaiten toimivia keinoja: muistutuksia, to do-listoja, ystävän tai kumppanin apua ja tukea.
  • Toista näitä tekoja niin kauan, kunnes tavoite on saavutettu.

Yllä olevia vinkkejä voi tottakai soveltaa myös muihin kuin hyvinvoinnin edistämiseen liittyviin tavoitteisiin. Tavoitteen saavuttamisessa ja muutoksen tekemisessä hyvin oleellista on, että tavoite on sinulle tärkeä, sinua sisäisesti motivoiva ja innostava sekä riittävän konkreettinen ja realistinen. Tällöin siihen on helpompaa sitoutua myös silloin, kun arki on ajoittain stressaavaa.

Joskus selkeistä toimintavaiheista huolimatta muutoksen tekeminen omin voimin voi tuntua liian vaikealta ja raskaalta. Tähän on yleensä syynä liian epärealistiset tavoitteet, puutteelliset voimavarat ja/tai vaikeus hallita ja priorisoida omaa ajankäyttöä. Tällöin voi olla hyödyllistä lähteä toteuttamaan muutoksia valmentajan avulla, jolloin saat vahvempaa tukea ja työkaluja muutoksen tekemisen tueksi. Klikkaamalla tästä voit varata itsellesi ilmaisen 30 min konsultaation, jolloin pääset yhdessä kanssani keskustelemaan siitä, miten minä voisin olla sinun hyvinvointimatkallasi ja muutosten opettelun tekemisen tukena.

Mielekäs muutos – voiko se oikeasti toimia?

Dieettikulttuuri on opettanut meidät siihen, että hyvinvointia kuuluu edistää kurinpalautuksen avulla. Tähän sisältyy ajatus siitä, että hyvinvointiin liittyy tietynlaisia sääntöjä ja että näiden sääntöjen rikkomisesta seuraa jonkinlaista ikävää ja ei-toivottua. Esimerkkinä tästä toimii loistavasti dieettikulttuurin perusajatus siitä, että ruoat jaotellaan sallittuihin ja kiellettyihin ja että jälkimmäiseen sortumalla seurauksena on lihominen.

Dieettikulttuuri vetoaa markkinoinnissaan epätoivoisten ihmisten tunteisiin. Tässä on isketty todelliseen kultasuoneen, sillä kukapa meistä ei haluaisi eroon omasta kehoahdistuksesta ja mahdollisista ylimääräisistä kiloista mahdollisimman helposti, nopeasti ja vaivattomasti?

On sanomattakin selvää, että liian tiukkaa ja rajoittavaa dieettiä vain harva jaksaa ylläpitää kovin montaa viikkoa. Puhumattakaan siitä, että tällainen dieetti opettaisi meille sitä, miten oppisimme syömään ja liikkumaan tasapainoisesti myös dieetin jälkeen! Olen itse läpikäynyt elämässäni lukuisia dieettejä saamatta yhdestäkään niistä irti sellaisia tapoja tai tottumuksia, joita pystyisin tai haluaisin noudattaa pitkäaikaisesti omassa arjessani.

Tästä päästäänkin dieettikulttuurin nerokkuuteen: se kertoo meille kaiken tarvittavan siitä, mitä tarvitset painonpudotukseen neljässä viikossa. Mutta se jättää kertomatta sinulle, miten sovellat tietoa ja oppimaasi omaan arkeen niin, että esimerkiksi dieetillä pudotettujen kilojen ylläpitäminen onnistuisi. Sen sijaan se myy sinulle uuden dieetin, johon on uskomattoman helppoa tarttua silloin, kun ahdistus takaisin hiipivistä kiloista on voimakkaimmillaan.

Itse en kannata enää millään mittarilla dieettien noudattamista, mikäli toiveissa on päästä eroon kehoahdistuksesta, oppia pitämään omasta kehostaan, syödä terveellisemmin, liikkua säännöllisemmin tai pudottaa hieman painoa. Oman valmennusfilosofiani mukaan muutoksia arkeen voi nimittäin tehdä niin paljon mielekkäämmilläkin tavoilla, jotka ovat kaiken lisäksi lempeitä.

Moni kuitenkin epäilee näiden lempeiden ja mielekkäiden tapojen toimivuutta. Uskoisin, että tässä ollaan hyvin samankaltaisen ilmiön äärellä kuin silloin, kun ihminen vertaa mielessään rauhallisen kävelylenkin ja HIIT-treenin eroja: happihyppely ei saa meidän mielissämme samankaltaista arvostusta kuin sykkeet korviin saakka nostava hikitreeni. Uskomme, että kovalla treenillä kulutamme enemmän kaloreita, minkä johdosta laihdumme tehokkaammin ja nopeammin kuin rauhallisella kävelylenkillä. On totta, että kovatehoinen treeni kuluttaa enemmän sitä tehdessä kuin rauhallinen, matalasykkeinen kävely. Mutta raju treeni vaatii keholtamme kävelyä enemmän niin energiaa, lihasvoimaa, nopeutta kuin reaktiokykyä sekä rutkasti enemmän aikaa treenikertojen väliin, jotta kehomme ehtii palautua treenin aiheuttamasta kuormituksesta. Lisäksi väsyneenä, stressaantuneena tai kuormittuneena HIIT-treenin kimppuun on kovin vaikea, jos ei jopa mahdoton lähteä. Kävelylenkille kehosi taas on lähes aina vastaanottavainen, sen voi toteuttaa päivittäin ja sen avulla voi useimmissa tapauksissa helpottaa mm. väsymystä ja stressiä.

Vertauskuvallisesti kyseessä on siis kovin samankaltainen ilmiö. Kun ryhdymme rajoittamaan äkkiä syömistämme ja liikkumaan moninkertaisesti aiempaan verrattuna, vaadimme keholtamme ja mieleltämme aiempaa enemmän, jolloin kuormituskäyrä pomppaa pilviin. Pienemmillä, lempeämmillä ja asteittain etenevillä muutoksilla voisimme kuitenkin päästä samaan – ellei jopa parempaan – lopputulokseen. Se kuitenkin vaatii meiltä enemmän aikaa ja kärsivällisyyttä ja usein ulkopuolisen valmentajan apua.

Kumpaa tapaa sinä pystyisit ylläpitämään helpommin ja säännöllisemmin esimerkiksi vuoden ajan? Tai vaikkapa 10 vuotta? Entäpä kumman tavan avulla uskoisit saavuttavasi oikeasti niitä pysyviä tuloksia?

Ihanaa sunnuntai-illan jatkoa!

Facebook
Instagram