Irti kahlitsevasta epäonnistumisen pelosta

Olen viettänyt suurimman osan elämästäni peläten epäonnistumista. Se on pelottanut niin hirmuisesti, että se on estänyt minua pyrkimästä kohti omia unelmia. Kun epäonnistumista pelkää, alkaa herkästi välttelemään tilanteita, joissa on pienikin mahdollisuus mokata. Tällöin tulee ikään kuin huomaamatta eläneeksi elämää jatkuvalla mukavuusalueella, jossa ei tarvitse kohdata vaikeita tunteita tai sietää epävarmuutta. Mukavuusalueella ihminen kokee pitelevänsä lankoja visusti omissa käsissään. Mukavuusalueella omataan tietoa, ymmärrystä ja osaamista, jolloin kaikenlainen tekeminen on helppoa ja mutkatonta. Me ihmiset tarvitsemme mukavuusaluetta elämäämme säännöllisesti, siinä ei itsessään ole mitään väärää. Mutta mikäli olemme mukavuusalueella jatkuvasti, emme opi emmekä kehity. Ja tämä taas herkästi on suurin syy sille, että omat unelmat tuntuvat kovin kaukaisilta ja saavuttamattomilta.

Jos tunnistat itsessäsi piirteitä siitä, että sinun on vaikea epäonnistua ja että tämä pelko jollakin tavalla kahlitsee sinua, et ole tuntemustesi kanssa yksin. Epäonnistumisen pelko voi juontaa juurensa monenlaisista syistä. Siihen kietoutuu vaikeutta sietää ja käsitellä negatiivisia tunteita (kuten ahdistusta, häpeää ja surua) ja lisäksi se on vahvasti kytköksissä itsetuntoon ja minäkuvaan. Myös yhteiskunta ja sosiaalinen media korostavat ja nostavat esiin onnistujatarinoita. On paljon helpompaa tehdä somepostaus suuresta onnistumisen hetkestä kuin kymmenistä epäonnistumisista ennen sitä. Sen vuoksi epäonnistumisen pelosta irti pyristeleminen ei ole aivan niin yksinkertaista, että hoetaan peilin edessä mantraa ja sen jälkeen mikään ei enää pelota.

Puhun varmasti lähes kyllästymiseen saakka niin valmennuksissani kuin Instagramin puolella (@mielipuuhissa) tunnetaitojen merkityksestä hyvinvoinnissa. Mutta tämä johtuu vain ja ainoastaan siitä, että niillä todella on aivan valtava vaikutus kovin monenlaisiin hyvinvoinnin haasteisiin. Siksipä ensimmäinen askel kahlitsevasta epäonnistumisen pelosta irrottautumiseen onkin opetella tulemaan sinuiksi ahdistuksen, surun, häpeän ja pelon tunteiden kanssa. Ei mikään helppo juttu ja vaatii rutkasti aikaa, lempeyttä, kärsivällisyyttä ja toistoja. Mutta ilman näiden tunteiden parempaa käsittelemistä ei epäonnistumisen pelon taklaaminenkaan onnistu.

Toinen askel on siinä oivalluksessa, että epäonnistuminen ei tee sinusta epäonnistujaa. Se ei siis ole millään tavalla kytköksissä siihen, miten taitava, lahjakas, hyväksyttävä, arvokas tai pätevä ihminen olet. Epäonnistuminen ei siis määritä sinua ihmisenä. Se ei liity oikeastaan mitenkään muutoin sinuun kuin siten, että mokaaminen on normaalia, luonnollista ja sen vuoksi osa ihmisyyttä. Jokainen meistä epäonnistuu joskus.

Epäonnistumiseen liittyy valtavasti negatiivisia mielikuvia. Sen ajatellaan usein olevan jotenkin noloa ja sellaista, josta täytyy visusti vaieta. Epäonnistumisista ei puhuta ystävien kesken tai työpaikan kahvihuoneissa. Mutta niistä voidaan kyllä osoitetaan tarvittaessa syyttävällä sormella. Kolmas askel liittyykin yleiseen mokakulttuurin muutokseen, jossa jokaisella meistä on vastuu. Moka on lahja. Mokaamalla me voimme oppia. Mokaaminen kuuluu osaksi onnistumisen ja kasvun prosessia. Usein vasta mokaamalla oikein isosti ja kunnolla, voimme saavuttaa suuria asioita.

Kaikenlaisista epäonnistumisista tulisi puhua nykyistä avoimemmin ja kannustavammin, ei häpeillen ja syytellen. Kun jokainen meistä uskaltaisi tuoda rohkeammin esiin niin pieniä kuin isoja epäonnistumisia, vähenee myös pelko epäonnistua kuin itsestään. Oma pelkoni epäonnistua on vähentynyt roimasti edellä mainituilla askelilla. Olen myös alkanut jakaa jatkuvasti enemmän epäonnistumisen kokemuksia läheisten ja ystävieni kanssa. Nämä keskustelut ovat olleet oivalluttavia ja opettaneet, ettei epäonnistumisessa oikeastaan ole yhtään mitään sellaista, mitä tarvitsisi hävetä.

Kun pääsin irti epäonnistumisen pelon kahleista, uskalsin 11 vuoden odottelun jälkeen ryhtyä yrittäjäksi. Edelleen on jaksoja, jolloin pelko epäonnistua voimistuu niin, että tekee mieli heittää hanskat tiskiin. Sen sijaan, että oikeasti heittäisin hanskat tiskiin, annan tunteiden tulla ja juttelen niistä jonkun kanssa, hengittelen ja nukun yön yli. Usein seuraava päivä on jo helpompi. Epäonnistuminen saa jännittää ja pelottaa, mutta mikäli se estää sinua pyrkimästä kohti omia unelmia, sitä vastaan kannattaa ehdottomasti taistella. Juju on siinä, että ei luovuta, vaikka välillä pelottaisi, jännittäisi ja ahdistaisikin.

Miten sinä suhtaudut epäonnistumisiin?

Jännittäjän pieni selviytymisopas

Syke ja hengitys kiihtyvät, olo muuttuu levottomaksi. Kädet ovat kylmät ja nihkeät yhtä aikaa ja vatsa tuntuu niin herkältä, että on hankala syödä tai juoda. Mielessä risteilee sekavia ajatuksia. Vaistot saattavat huutaa pakenemaan tilanteesta nopeasti, mutta jalat eivät välttämättä toimi. Pää voi kipuilla ja olo tuntua oksettavalta.

Jännitys on tunne, joka tuntuu kokonaisvaltaisesti ympäri kehoa. Jännitykseen voi tilanteesta riippuen sekoittua myös pelkoa. Jännitys saattaa laukaista meissä hyvin alkukantaisen taistele-pakene-piiloudu -reaktion, joka on aiemmin ollut ihmisen hengissä selviytymisen kannalta välttämätön. On täysin tilanteesta ja ihmisen yksilöllisistä piirteistä kiinni, miten jännitykseen ja sen aiheuttamiin reaktioihin suhtaudumme ja miten valitsemme toimia tunteen vallassa. Sillä vaikka jännitys on tunteena voimakas ja melko hallitseva, me voimme harjoitella toimimaan eri tavalla kuin mitä kehomme luontainen reaktio tilanteessa käskee.

Mistä ihmeestä jännitys sitten oikein kumpuaa? Usein uudet tilanteet ovat omiaan nostattamaan meissä jännityksen tunteita. Myös itselle tärkeäksi ja merkitykselliseksi koetut asiat, tilanteet ja tapahtumat voivat jännittää. Jännityksen taustalla saattaa joskus olla liiallisia vaatimuksia itseä tai omaa suoriutumista kohtaan. Jos oma mieli vaatii täydellisyyttä eikä salli virheitä, saattaa kynnys kokeilla uusia asioita tai poistua omalta mukavuusalueelta kasvaa todella suureksi. Tällöin myös onnistumisen kokemukset jäävät vähäisiksi.

Pohdi seuraavaksi, millainen jännittäjä sinä olet? Suhtaudutko jännittämiseen kuin mihin tahansa tunteeseen vai koetko jännittämisen tunnetta kovin usein, voimakkaasti tai hyvin monenlaisissa tilanteessa? Entä saatko tehtyä asioita jännittämisestä huolimatta vai estääkö jännittäminen sinua pyrkimästä kohti tavoitteitasi ja unelmiasi?

Mikäli tunnistat olevasi kova jännittäjä ja tahtoisit tehdä asialle jotakin, voit kokeilla tämän pienen selviytymisoppaan keinoja jännityksen tunteen työstämiseksi ja helpottamiseksi:

  • Salli itsesi jännittää. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta on todellisuudessa aika vaikea juttu. Nimittäin jännittäjä saattaa usein häpeillä omaa jännitystään ja mennä tunteen edessä niin lukkoon, että sitä koetetaan viimeiseen asti tukahduttaa. Anna siis jännityksen tunteen tulla ja olla, kaikkine oireineen.
  • Rauhoita mieltä ja kehon reaktioita. Jännitys syntyy ajatuksistamme, jotka taas edesauttavat kehon fyysisten oireiden syntymistä. Sanoita itsellesi ja muille ääneen, että nyt minua jännittää. Joskus jo jännityksestä puhuminen saattaa auttaa. Voit myös puhua itsellesi mielessäsi rauhoittavia lauseita, kuten: ”Sinulla ei ole mitään hätää”. Seuraavaksi pyri rauhoittamaan kehoa: keskity hengittämisen rauhoittamiseen ja syventämiseen. Voit myös tehdä esimerkiksi jännittää ja rentouttaa vuorotellen kehon eri lihaksia.
  • Altista itseäsi tilanteille, jotka jännittävät. Mielellään säännöllisesti. Sillä vain altistamisen kautta pystyt harjoittelemaan kahta edellä kuvattua askelta tositilanteessa ja saada sitä kautta itsellesi onnistumisen kokemuksia.

Itse lukeudun niihin, jotka ovat aiemmin lähes täysin jäätyneet ja lamaantuneet jännityksen ja pelon tunteiden edessä. Jännitys tuntuu etenkin vatsassa ja joudun jännittävän paikan edessä juoksemaan melko usein vessassa, mikä on tottakai aika inhottava juttu. Lisäksi jännitys heijastelee kehossani niin kokonaisvaltaisesti, että saatan täristä holtittomasti, jolloin jopa puheen tuottaminen on hetkellisesti hyvin hankalaa.

Jännitys on aikaisemmin estänyt minua tekemästä asioita, joita olisin halunnut tehdä. Jännitykseen on itselläni nimittäin kytkeytynyt suurta epäonnistumisen pelkoa, minkä vuoksi on ollut rutkasti helpompaa jättää tekemättä asioita, jotka ovat näitä kokonaisvaltaisia ja vaikeita tunteita itsessä nostattaneet.

Kaikenlainen esiintyminen ja puhuminen yleisön edessä on ollut itselleni aina äärimmäisen jännittävä ja pelottava paikka. Olen joutunut harjoittelemaan sitä läpi lapsuuden harrastaessani haitarin soittoa ja esiintyessäni erilaisissa konserteissa, tapahtumissa ja tilaisuuksissa. Muistan yhä monen monta tilannetta juuri ennen konserttia, jolloin olen ajatellut, että kuolen siihen paikkaan, en pysty, osaa enkä kykene. Altistin silti itseäni tilanteille yhä uudelleen ja sain onnistumisen kokemuksia. En kuitenkaan silloin vielä osannut kovin tehokkaasti rauhoittaa itseäni ja ärsyynnyin jännittämisestä niin paljon, että tunnetta oli hankala sallia itselleen. Tällöin se itse asiassa vain voimistui.

Yrittäjänä olen joutunut harjoittelemaan puhumista ja esiintymistä erilaisissa tilanteissa, joista jokainen on ollut omalla tavallaan jännittävä. Olen yhä edelleen jännittäjä, mutta nyt osaan suhtautua tunteeseen hyvin eri tavalla kuin aiemmin. Olen alkanut näkemään jännittämisen pikemminkin energiaa antavana elementtinä, josta pystyn ammentamaan itselleni voimaa ja hyvää fiilistä! Itse säätelen jännitystä nykyisin puhumalla itselleni ääneen rauhoittavasti ja tsemppaavasti ja kuuntelemalla tilanteeseen sopivaa musiikkia.

Joskus jännittämiseen löytyy apu vasta ammattilaisen avulla. Paljon on kuitenkin tehtävissä myös omatoimisesti, kunhan muistaa suhtautua harjoittelemiseen maltilla ja pitkäjänteisesti. On myös hyvä muistaa, että jännittäminen kuuluu elämään siinä missä kaikki muutkin tunteet ja on täysin normaalia joskus jännittää isosti!

Facebook
Instagram