Avainsana: suorittaminen

Julkaistu

Mitä hyötyä on kehoyhteyden vahvistamisesta ja vinkit sen vahvistamiseen

Stressi ja kuormittava arki aikaansaavat herkästi sellaisen tilan, jossa suoritamme mielen sisäisiä vaatimuksia, täytämme muiden ihmisten tarpeita ja rastitamme to do -listalta kohtia toisensa jälkeen. Tällaiselle tilalle on olemassa monenlaisia tunnistettavia termejä, kuten ruuhkavuodet tai arjen oravanpyörä. Pitkään ja liian kuormittavana jatkuessaan ne voivat herkästi johtaa korkean toimintakyvyn ahdistukseen, masennukseen tai uupumukseen saakka. Yhteistä näille kaikille on, että yhteys omaan kehoon ja sen tarpeisiin on hämärtynyt. Tällöin elämme kovin irrallaan omasta kehostamme emmekä enää välttämättä osaa tunnistaa tai kunnioittaa sen viestejä, vaan yksinkertaisesti sivuutamme ne tyystin.

Syitä kehon viestien sivuuttamiselle voi olla monenlaisia. Monesti suorittamiseen taipuvaisille ihmisille tyypillinen tapa toimia on painaa eteenpäin huolimatta siitä, jaksaisiko keho ottaa enää yhtäkään askelta. Kehoyhteyden menettäminen ei myöskään tapahdu hetkessä, vaan irtautuminen tapahtuu monesti useiden vuosien toiminnan seurauksena. Kun kehoyhteyttä halutaan palauttaa ja vahvistaa, vaaditaan tähänkin prosessiin aikaa, lempeyttä ja rutkasti toistoja.

Kehoyhteydestä puhuttaessa ei voida olla puhumatta samaan hengenvetoon kehon ja mielen yhteydestä. Ihmiskeho on siitä uskomaton kokonaisuus, että keho ja mieli toimivat jatkuvassa vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. Käytännössä tämä näkyy siten, että kun mieleemme hiipii erilaisia ajatuksia, ne nostattavat meissä erilaisia tunteita ja tunteet taas näkyvät kehossamme erilaisina reaktioina. Hyvänä esimerkkinä voisi toimia tällainen monille hyvin tyypillinen ajatus: ”olen lihava”. Tällainen ajatus nostattaa meissä herkästi ahdistuksen, surun, häpeän tai inhon tunteita. Nämä tunteet tuntuvat kehossa: rintakehää voi puristaa, vatsa olla kipeä, kurkussa voi tuntua palan tunne, kädet voivat puristua nyrkkiin tai lihakset eri puolella kehoa jännittyä.

Kun yhteys omaan kehoon on kadoksissa, on meidän kovin vaikeaa kuunnella kehomme perustarpeita: nälkää, janoa, levon ja unen tarvetta, vessahätää, liikkeen tarvetta, hoivan tai läheisyyden kaipuuta. Ja kuten ehkä jo tässä kohtaa arvaat, näiden perustarpeiden kuuntelemisella ja niihin vastaamisella on merkittävä yhteys hyvinvointiimme, jaksamiseemme, työkykyymme, ihmissuhteisiimme ja erilaisten sairauksien kehittymiseen eli terveyteemme. Tämän vuoksi on yksinkertaisesti viisasta olla kiinnostunut siitä, mitä kehosi erilaiset viestit oikeastaan tarkoittavat ja miten niihin voisi paremmin opetella vastaamaan.

Muutaman yksinkertaisen harjoituksen avulla pääset kehoyhteyden vahvistamisessa hyvään alkuun:

  • Pohdi, miltä nälkä ja jano tuntuvat kehossasi. Jos et tunnista kovin hyvin nälkää ja janoa, mieti miten ne heijastuvat toimintakykyysi. Kärsitkö esimerkiksi keskittymisvaikeuksista, aivosumusta, työmuistin heikkoudesta, aikaansaamattomuudesta, vetämättömästä olosta tai heikotuksesta?
  • Pyri vastaamaan nälkään ja janoon mahdollisimman nopeasti lykkäämättä niitä tuonnemmaksi. Sama koskee vessahätää: käy vessassa heti, kun koet sille oikeasti tarvetta.
  • Pohdi, miten liikkeen ja levon tarve heijastelevat kehoosi. Näkyykö esimerkiksi liikkeen tarve vireystason laskuna, levottomana olona, asennon vaihtamisen tarpeena tai vaikeutena istua aloillaan?
  • Tarkkaile säännöllisesti sydämen sykettä ja hengitystäsi. Onko hengityksesi pinnallista ja nopeaa vai rauhallista ja syvää? Mistä ne kertovat sinulle?
  • Skannaa kehoasi säännöllisesti: miltä eri kehon osissa tuntuu? Ovatko hartiasi jännittyneet, särkeekö päätä, tuntuuko jossakin kipua tai särkyä? Huomioi myös sellaiset kehon osat, joissa olo tuntuu hyvältä tai mukavalta. Voisitko esimerkiksi hengittämisen avulla siirtää tätä hyvää tunnetta myös muualle kehoon?

Kehosi on äärimmäisen viisas. Se tietää, mitä se tarvitsisi toimiakseen kunnolla ja voidakseen hyvin. Vaalimalla kehoasi ja yhteyttä siihen pidät huolta arvokkaimmasta ja pitkäaikaisemmasta elämänkumppanistasi – sinusta itsestäsi. <3

Julkaistu

Lempeästi eroon miellyttämisestä

Tämä aihe on sellainen, josta voisin kirjoittaa kokonaisen kirjan. Sen nimi voisi olla ”Mestarimiellyttäjän suorituspäiväkirja”. Se kiteyttäisi kovin lahjakkaasti kaiken sen, mikä omassa hyvinvoinnissani on menneisyydessä ollut pahemman kerran pielessä. Onneksi niistä ajoista on aikaa ja nykyisin olen oppinut (kantapään kautta) asettamaan rajoja ja pitelemään niistä kiinni itseäni ja hyvinvointiani suojellakseni.

Kuitenkin kaikesta kokemastani ja nykyisestä ammattitaidostani huolimatta minäkin olen vain ihminen. Joskus huomaan yhä, että on olemassa tilanteita tai ihmisiä, joiden edessä huomaan olevani yllättävän aseeton pitämään kiinni rajoistani. Yksinkertaisimmillaan tilanne voi tulla vastaan työelämässä, jolloin ei:n sanominen onkin yhtäkkiä kovin haastavaa ja äkkiä huomaan hukkuvani töihin. Tai ihmissuhteessa, jossa antaa toisen kohdella itseä huonosti kerta toisensa jälkeen ja siitä huolimatta jatkuvasti ymmärtää ja antaa anteeksi. Pohjimmiltaan kyse on ainakin itselläni siitä, että haluaa olla mieliksi ja näin välttää omasta toiminnasta toiselle mahdollisesti aiheutuvan mielipahan, suuttumuksen tai loukkaantumisen.

Syitä miellyttämiselle voi olla useita. Monesti miellyttämään elämässään oppinut on omaksunut tavan jo varhaisilta lapsuusvuosilta. Usein taustalla on jonkinlainen trauma tai esimerkiksi tilanne, jolloin kotona ei ole ollut mahdollista näyttää omia negatiivisia tunteita vapaasti ja on samaan hengenvetoon joutunut varomaan suututtamasta aikuisia. Lapsuudenkodit, joissa on käytetty alkoholia tai muita päihteitä tai joiden aikuisilla on ollut jonkinlaisia mielenterveyden haasteita ovat tästä hyviä esimerkkejä. Näiden kotien lapset oppivat aistimaan ympäröivien ihmisten tunteita, mielialoja, eleitä ja ilmeitä ja hillitsemään omaa käyttäytymistään sekä tunneilmaisuaan. He oppivat miellyttämään.

Mikäli tunnistat aiheen resonoivan sinussa, jatkathan lukemista. Jos huomaat, että ylipäätään rajojen jonkinlainen määrittäminen on sinulle haasteellista, täytyy sitä lähteä opettelemaan lempeästi ja pienin askelin. Tärkeää tällä matkalla on oleellisen ymmärtää, että sinun ei tarvitse pyydellä keneltäkään anteeksi sitä, että asetat rajoja. Jos ihmiset ympärilläsi ovat tottuneet siihen, että sinun kanssasi onnistuu kaikki, hoidat, autat, joustat ja huolehdit, niin alkuun uusi tilanne saattaa joitakin ihmisiä kummastuttaa. Ja se riski on toki otettava, että joku hetkeksi hieman suutahtaa. Silloin on kuitenkin hyvä pohtia, että mikäli sinulle läheinen ihminen suuttuu siksi, että suojelet itseäsi ja hyvinvointiasi asettamalla rajoja, onko kyseinen ihmissuhde ylipäätään hyväksi sinulle?

Voit harjoitella asettamaan lempeästi rajoja aluksi itsellesi turvallisissa ihmissuhteissa ja alkuun pienissä tilanteissa seuraavin lausein:

”Olet rakas ja tärkeä, mutta olen tällä hetkellä hyvin väsynyt ja kaipaan lepoa.” / ”Olen iloinen, että pyysit juuri minua. Tänään en pysty, mutta palataanko asiaan huomenna?”

”On ihanaa jutella kanssasi, mutta juuri nyt kaipaan aikaa myös itselleni. Sopiiko, että soitan sinulle sitten, kun minulla on parempi hetki?”

”Minua harmittaa/loukkaa/mietityttää/surettaa se, mitä sanoit/miten toimit. Voidaanko jutella asiasta?”

”Ei.”/ ”Kiitos ei tällä kertaa.”/ ”Kiitos, kun kysyit juuri minua, mutta en tällä hetkellä pysty ottamaan enempää töitä/hoidettavia asioita.”

Miltä lauseet korvaasi kuulostavat? Millaisella lauseella voisit kuvitella itse harjoittelevasi lempeästi rajojen asettamista?

Muistathan, että opettelemalla asettamaan rajoja, opit samalla arvostamaan itseäsi, kunnioittamaan itseäsi, rakastamaan itseäsi ja suojelemaan niin mieltä kuin kehoasi. Asettamalla rajoja ja pitämällä niistä kiinni on mahdollista oivaltaa, ettei sinun tarvitse jatkuvasti miellyttää muita ollaksesi hyvä, riittävä ja kelpaava omana itsenäsi. <3

Julkaistu

Kirjoittamisen voima

Joskus elämässäni oli aika, jolloin kirjoitin ajatuksiani ylös säännöllisesti. Alakouluikäisenä pidin säännöllisesti päiväkirjaa ja jatkoin tapaa teini-ikään asti. Päiväkirjakauden jälkeen kirjoittaminen jäi yhä osaksi elämääni. Joskus kirjoittelin ylös yksittäisiä ajatuksia, joskus jopa useampia sivuja. Joskus kirjoituksissani oli jokin punainen lanka ja joskus taas tuotin paperille pelkkää ajatuksen virtaa. Nykyisin tämä blogi korvaa osaltaan kaipuutani kirjoittamisen pariin, mutta se ei tokikaan ole täysin sama asia kuin antaa ajatusten virrata paperille.

Mikä itseä sitten estää nykyisin tarttumasta paperiin ja ryhtymästä kirjoittamaan? Ajan puute ja pikkulapsiarki ovat varmasti isoimmat ne isoimmat syyt. Kun asiaa kuitenkin oikein rehellisesti pysähtyy tarkastelemaan, on kyse (ainakin omalla kohdallani) priorisoinnista ja yksinkertaisesti vain aloittamisen vaikeudesta. Ne pienet ja vähän isommatkin arjen vapaat hetket kuluvat usein aivan muihin asioihin kuin omien ajatusten ylös kirjoittamiseen. Lisäksi kun on ollut vuosia kirjoittamatta säännöllisesti ajatuksia ylös, tuntuu aloittaminen jopa hieman pelottavalta. Entä jos en osaa enää kirjoittaa? Entä jos jään jumiin? Entä jos en saavuta enää samankaltaista tunnetta, mitä kirjoittaminen minulle aikoinaan toi?

Kirjoittamisella on ollut aivan syystä tärkeä rooli elämässäni, sillä kirjoittamisen avulla voidaan saavuttaa monenlaisia hyötyjä, joita ei tule heti edes ajatelleeksi. Kirjoittamisen avulla pystyt nimittäin lisäämään keskittymiskykyäsi, sillä se pakottaa sinut pysähtymään tähän hetkeen. Kirjoittamalla pystyt konkretisoimaan ideoita, ruokkimaan luovuutta ja tuomaan erilaisia ongelmakohtia näkyväksi. Silloin syntyy tila avata ja käsitellä erilaisia mielen ja ajatusten tasolle syntyneitä lukkoja. Luovalla kirjoittamisella (eli nimenomaan pelkällä tajunnanvirran tuottamisella paperille) voi harjoitella vapautumaan täydellisyyden tavoittelusta ja hellittämään liiallisesta itsekontrollista.

Aika mahtavia juttuja siis, ainakin omasta mielestäni. Kirjoittamalla päiväkirjanomaisesti tapahtumia, ajatuksia ja tunteita ylös on mahdollista tarkastella mielen sisällä pyöriviä asioita ikään kuin laajemmasta perspektiivistä. Vaikutus on sama kuin puhuisit mieltäsi painavista asioista jonkun toisen ihmisen kanssa. Tajunnanvirtaa tuotettaessa säännöillä ei ole väliä (kuten ei niillä itseä varten kirjoitettaessa muutenkaan ole). Kirjoittamisen paras puoli ehdottomasti onkin se, että sinun ei tarvitse osata kirjoittaa voidaksesi kirjoittaa. Sinun ei tarvitse muodostaa hienoja lauseita tai sanoja, tuottaa kieliopillisesti puhdasta tekstiä tai kirjoittaa ketään muuta kuin itseäsi varten.

Tätä tekstiä kirjoittaessani huomaan, miten alan itsekin syttyä tästä aiheesta aivan uusin tavoin! Ostin hiljattain itselleni pitkästä aikaa vuosiin päiväkirjan, jota aion hyödyntää kaikenlaiseen omien ajatusten työstämiseen sekä ihan vain luovaan tajunnanvirtaan, missä ei tarvitse olla päätä eikä häntää.

Jos tunnistit itsessäsi kutkuttavaa tunnetta palata kirjoittamisen pariin tai ehkä kokeilla sitä ensimmäistä kertaa elämässäsi, niin minulla on sinulle kutkuttavaa kerrottavaa! Olen nimittäin luonut aiheen tiimoilta Luovan kirjoittamisen –webinaarin kollegani viestintäyrittäjän ja äidinkielen ja kirjallisuuden lehtorin Tiina Piirosen (@Viestintämuija) kanssa! Webinaarissa saat itsellesi tietoa kirjoittamisen vaikutuksista ja hyödyistä hyvinvointiisi etenkin stressin hallinnan ja tunteiden säätelyn näkökulmasta. Lisäksi pääset tekemään vapaan kirjoittamisen harjoituksia, joita pystyt hyödyntämään arjessasi myös webinaarin jälkeen.

Luovan kirjoittamisen webinaari (45 min) järjestetään ti 6.6. klo 19:00. Hinta: 19€. Webinaari pidetään Teamsissa ja tallennetaan, eli voit ilmoittautua mukaan, vaikka et pääsisikään livenä paikan päälle. Aion ehdottomasti tehdä webinaarin harjoitukset itsekin! 🙂 Mukaan webinaariin pääset tämän linkin kautta ilmoittautumalla: https://docs.google.com/forms/d/1bIVezJ4RsaHDHzhxteWFXuakR52sCw9y0VOHr-i9YdM/edit

Julkaistu

Entäs jos sanotkin ei?

Hyvinvointiin liittyy olennaisesti taito sanoa pieni, mutta ah niin hankala sana: ei. Kieltäytymisen, rajojen vetämisen ja ei:n sanomisen hankaluus juontaa usein juurensa temperamenttipiirteisiin sekä sellaisiin ihmisiin, joilla on taipumusta suorittamiseen ja muiden miellyttämiseen. Tällöin taustalla saattaa olla pelkoa konflikteista, hankaluus tuottaa toisille pettymystä ja toisaalta vaikeus tehdä itsekkäältä tuntuvia päätöksiä ja valintoja.

On kuitenkin sanomattakin selvää, että mikäli jatkuvasti hylkäät omat tarpeesi ja ignooraat tunteesi, suoritat ja miellytät muita, ei oikeastaan ole mitään rajoja sille, miten pahasti voit palaa loppuun. Sillä ei:n sanomisen taitoon kytkeytyy yhtäaikaisesti kyky sekä kuunnella ja tunnistaa omia tarpeita (mitä kaipaan juuri nyt, tässä hetkessä) että kyky priorisoida niitä huolimatta toisten ihmisten ajatuksista tai mielipiteistä.

Kun ei:n sanominen on vaikeaa, alkaa moni hyvinvoinnin osa-alue hiljalleen ajautua vaikeaan oravanpyörään. Tällöin töissä voi olla vaikeaa kieltäytyä itselle annetuista ylimääräisistä tehtävistä tai projekteista, lopettaa työt suunnitellusti tai olla vilkuilematta työpuhelinta tai -sähköpostia vapaa-ajalla. Omassa elämässä tulee herkästi hoidettua niin oman perheen, sukulaisten kuin ystävienkin asioita, kuunneltua huolia ja murheita, harrastettua, sovittua tapaamisia ja lupauduttua leipomis- ja siivousavuksi erilaisiin juhliin. Omasta ajasta ja unesta tingitään eikä vuorokauden tunnit tahdo riittää liikkumiselle, food preppailusta nyt puhumattakaan. Kieltäytymisen hankaluus voi näkyä sosiaalisissa tilanteissa myös siten, että herkuille, vielä yhdelle santsiannokselle tai alkoholille voi tuntua hyvin vaikealta sanoa ei, vaikka mieli kovasti tekisikin.

Ei:n sanomisen hankaluus ajaa meidät sellaiseen kiireen sävyttämään arkeen, jossa on hyvin hankalaa pysähtyä kuulostelemaan, miltä omassa kehossa tuntuu tai mielessä liikkuu. Kyky olla yhteydessä omaan itseen heikkenee, minkä vuoksi omien tarpeiden tunnistaminen voi olla jopa mahdotonta. Samaan aikaan palautuminen on jatkuvasti puutteellista ja kuormitus kasvaa kasvamistaan. Joskus tilanteen saa lopullisesti pysähtymään vasta se, kun ihminen uupuu ja palaa kertakaikkisen pahasti loppuun. Myös masennuksen ja ahdistuksen oireet, ilottomuus, haluttomuus, vetämätön olo, erilaiset kivut ja säryt, huono ruokahalu tai tunteisiin/stressiin syöminen ja haasteet unessa voivat kieliä kehon käyvän jatkuvasti ylikierroksilla.

Mikäli tunnistat, että sinun on vaikeaa vetää rajoja, pitää itsesi puolia ja sanoa yksinkertaisesti ei, kokeile näitä vinkkejä:

  • Mieti etukäteen erilaisia keinoja kieltäytyä kohteliaasti, mutta tiukasti. Voit kirjoittaa lauseita ylös paperille tai harjoitella niiden sanomista ääneen.
  • Kieltäytymistä kannattaa pehmittää positiivisuudella ja ystävällisyydellä. Voit esimerkiksi sanoa: ”Kiitos – olen otettu, että pyysit minua, mutta valitettavasti en pysty tätä hoitamaan, koska … toivottavasti löydät hommaan jonkun muun!”
  • Harjoittele ensin kieltäytymään pienistä, jopa vähäpätöisiltä tuntuvista asioista. Mahdollista itsellesi siis runsaasti onnistumisen kokemuksia ja iloitse niistä!
  • Jatka harjoittelua sinnikkäästi. Lopulta huomaat, että kieltäytymisestä ei seuraa mitään kamalaa tai kurjaa. Usein kieltäytyjään suhtaudutaan ymmärtäväisesti etenkin, kun omia rajojaan osaa vetää kohteliaasti.

Koska aivomme ovat taipuvaisia katastrofiajatteluun, voit lopuksi pohtia vielä seuraavaa: Mikä on pahinta mitä voisi sattua silloin, kun sanot ei? Listaa kaikki mieleesi tulevat asiat ylös ja tarkastele niitä kriittisesti. Ovatko ne realistisia vai erilaisten tunteidesi synnyttämiä pelkoja siitä, mitä voisi tapahtua? Kirjoittamalla näitä pelkoja ylös on helpompaa suhtautua niihin hieman neutraalimmin.

”Saying no can be the best form of self-care”. <3

Julkaistu

Ruuhkavuodet ja hyvinvoiva vanhempi – mahdoton kombo?

Muistelen yhä hieman häveten sitä, miten aikaa ennen lapsia ruuhkavuosista ajattelin. Että lapset ovat vain tekosyy olla huolehtimatta itsestään tai parisuhteestaan kunnolla. Että lapset menevät siinä muun elämän ja arjen ohessa eikä minkään tarvitse muuttua. Että aikaa riittää kyllä yllin kyllin itselle, harrastuksille ja parisuhteesta huolehtimiselle. Ideaalitilanteessa ja joillain perheillä näin onkin.

Mutta voi miten tietämätön minä silloin olinkaan! Sillä kyllähän se arki mullistui jo ensimmäisen lapsen myötä. Etenkin vauvavuoden ajan olin, elin ja hengitin äitiyttä. Uppouduin siihen ja esikoiseeni niin, että lähes unohdin matkalla itseni. Elämä helpottui ja arki tasaantui toki sen jälkeen, kun palasin töihin. Yhtäkkiä olin jälleen paljon muuta kuin äiti – olin työntekijä, ystävä, kollega ja ihan vain Sanna. Viikot ja kuukaudet hujahtivat töihin palaamisen jälkeen käsittämätöntä vauhtia, sillä halusin viettää kaiken ajan työpäivän jälkeen lapsen kanssa. Kun sitten aloin odottaa toista lasta, jo raskausaika hujahti ohi aivan käsittämättömän nopeasti. Sillä työpäivien jälkeen kotona odotti pieni ihminen, joka kaipasi aikaa ja huomiota.

Vaikka olen aina halunnut olla äiti, pääsi vanhemmuus ja sen kokonaisvaltaisuus yllättämään. Kun lapsia on useampi, läsnä on lähes päivittäin riittämättömyyden tunne. Kun molemmat lapset tarvitsevat äitiä, puoliso tarvitsee kumppania, koti tarvitsee hoitamista, työt odottavat tekijäänsä ja ystävät kaipaavat kuuntelevaa korvaa, alkaa ruuhkavuosien merkitys kaikissa sävyissään aueta. Enää ei naurata. Enää en suhtaudu ruuhkavuosiin vähättelevästi.

Olit sitten vanhempi tai et, mutta ETENKIN jos olet vanhempi, haluan painottaa sinulle tätä: jos jatkuvasti ignooraat omia tarpeitasi, suoritat arkea ja miellytät muita, on kovin vaikeaa voida itse hyvin. Laittamalla omat tarpeesi viimeiseksi tai hautaamalla ne pahimmassa tapauksessa kokonaan, kaasutat kovaa vauhtia kohti väsähtämistä, kyynistymistä, ahdistusta tai jopa uupumusta. Sinun on oleellisen tärkeää muistaa, että:

  • sinun tarpeillasi on väliä yhtä paljon kuin kaikkien muidenkin tarpeilla
  • sinun ei tarvitse ansaita itsellesi hyviä asioita
  • olet oikeutettu omaan aikaan, lepoon ja omiin harrastuksiin huolimatta perhe-, työ- ja parisuhdetilanteestasi
  • mitä enemmän kiirettä ja stressiä arjessasi on, sitä tärkeämpää sinun on priorisoida kaikki edellä lueteltu!

Toisen lapsen syntymän jälkeen aloin toden teolla ymmärtää, että minä tarvitsen säännöllisesti omaa aikaa, jotta jaksan olla äiti. Eikä se tee minusta yhtään sen huonompaa vanhempaa – päin vastoin. Siispä istahdimme mieheni kanssa alas miettimään, miten arjen liikkuvat osaset saataisiin järjesteltyä niin, että molemmille mahdollistuisi riittävästi omaa aikaa perheen yhteisten menojen lisäksi.

  • Jaoimme lasten hoitoon viemiset ja hakemiset niin, että kumpikaan ei ole arjessa kokonaan vastuussa vain viemisistä tai vain hakemisista. Tällöin molemmat saavat viikkoon myös sellaisia aamuja, kun saa aamulla rauhassa huolehtia vain itsensä töihin ja toisaalta aikaa tehdä tarvittaessa hieman pidempiä työpäiviä, mikä helpottaa työstressiä huomattavasti.
  • Jaoimme myös lasten iltanukutukset vuoroihin. Joka toinen ilta on toisen vanhemman vapaa-ilta tehdä omia juttuja, nähdä ystäviä tai vain makoilla sohvalla Netflixin parissa.
  • Käymme harrastuksissa/liikkumassa vuoropäivinä. Esikoisen harrastuksiin viemiset olemme myös jakaneet ja odotteluaikaa hyödynnämme joko kaupassa käymiseen tai palauttaviin kävelylenkkeihin.
  • Joka kuukausi jätämme vähintään yhden viikonlopun vapaaksi vain meidän perheelle. Tällöin voimme tehdä asioita yhdessä eikä kummallakaan vanhemmalla ole omia menoja.
  • Jos toisella on tiedossa jokin erityinen meno, tapahtuma, keikka tai muu tilaisuus, toinen voi joustaa ja vapaa-iltoja vaihdetaan päikseen.

Ja lopuksi: jotta jaksat raskasta arkea, sinä tarvitset velvollisuuksien lisäksi myös joutenoloa. Ja tällä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, oletko vanhempi vai et. Mutta selvää on, että mikäli priorisoit säännöllisesti myös itseäsi ja kunnioitat omia tarpeitasi, jaksat takuuvarmasti olla parempi vanhempi, kumppani ja ystävä!

Julkaistu

3+1 askelta, joilla opit kohtelemaan itseäsi armollisemmin

Moni meistä vaatii itseltään jatkuvasti arjessa kohtuuttomia; kodin tiptop kuntoa järkyttävässä stressissä, hikitreeniä kuukausien univelassa tai kärsii herkkumorkkiksesta elämän isojen ja pienien kriisien keskellä. Puhumattakaan siitä oman ajan ottamisen vaikeudesta sekä päässä soimaavista äänistä, että omien tarpeiden etusijalle laittaminen on sama asia kuin huonon vanhemman, kumppanin tai lapsen leima otsassa.

Armottomuus itseä kohtaan kulkee kovin käsi kädessä suorittamiseen taipuvan luonteen kanssa. Suorittajille lepo ja vain jouten olo on lähes mahdotonta ja siihen kehottaminen saattaa aiheuttaa suunnatonta ahdistusta. Suorittajia ajaa eteenpäin sellainen voima, jota sivusta seuraajien on lähes mahdotonta ymmärtää. Suorittamiseen taipuva jättää huomioimatta täysin oman kehon ja mielen tarpeet ja sysää ne jatkuvasti to do -listan viimeiselle sijalle. Usein omien tarpeiden kuulemiselle ei lopulta jää aikaa saati voimavaroja.

Olen itse ollut tässä suossa vuosien ajan. Tällöin tulin suorittaneeksi aivan kaikkea: opiskelijana ja työntekijänä sekä kumppanina ja vaimona oloa, siivoamista, ruoan laittamista, syömistä, liikkumista, lepäämistä, palautumista ja jopa sairastamista. Minulla oli todella harvoin hetkiä, jolloin olisin voinut hyvillä mielin vain olla. Mielessä kummitteli jatkuvasti lista erilaisista hoidettavista asioista ja ehdollistin toimintoja usein mielessäni seuraavasti: sohvalle voi mennä vasta kun keittiö on siivottu ja vessa putsattu tai omiin tarpeisiin voi keskittyä vasta sitten, kun on ensin huolehtinut ystävien ja läheisten tarpeista.

Miten ihmeessä sitä sitten voisi oppia olemaan itseään kohtaan armollisempi, etenkin jos on tottunut vaatimaan itseltään jatkuvasti kohtuuttomia? Vastaus ei ole niin yksiselitteinen. Sisäisellä puheella on tässä iso merkitys: sillä todella on väliä, miten puhut itsellesi päivästä toiseen. Alkuun voit kuitenkin päästä tehokkaammin keskittymällä ensin muuttamaan tekojasi, sillä sisäisen puheen muutos on prosessi, joka vie aikaa, vaatii työtä ja lukuisia toistoja. Valehtelisin, jos tarjoaisin sinulle taikasauvan, sillä sellaista ei yksinkertaisesti ole. Lohdullista kuitenkin on, että sinnikkäällä harjoittelemisella todella voi oppia joustavuutta, armollisuutta, jouten oloa ja omien tarpeiden priorisointia ilman jatkuvaa mielessä kolkuttelevaa huonoa omaatuntoa.

  1. Askel: Lähde tekemään konkreettisia tekoja ihan vain itseäsi varten. Mieluiten sellaisia, joista nauttii niin mieli kuin keho. Voit käydä kävelyllä luonnossa, nukkua päiväunet, nauttia kiireettömän aamiaisen, ottaa vaahtokylvyn tai varata ajan hierontaan. Mitä vaikeammalta tämä tuntuu, sen pienemmästä teosta kannattaa aloittaa.
  2. Askel: Laske reippaasti (omaa) rimaa alemmaksi. Opettele pienin askelin vähentämään itse itsellesi asettamia vaatimuksia. Tämä on jo huomattavasti haastavampi askel, mutta ehdottomasti vaivan arvoista! Tarkastele omia vaatimustasojasi esimerkiksi siivoamisen, ruoan laittamisen ja omien töiden osalta: koko kotia ei tarvitse siivota kerralla, valmisruoka on ruokaa sekin ja työtehtävät odottavat siellä varmasti vielä huomennakin.
  3. Askel: Opettele armollisempaa sisäistä puhetta. Kukaan ei ole itsellesi niin ankara kuin sinä itse. Kun huomaat sättiväsi itseäsi, pysähdy ja hengitä pari kertaa syvään. Voit sanoa itsellesi esimerkiksi: Tänään vähemmän on enemmän ja se riittää”. Tunnista negatiivinen, itseäsi vähättelevä puhe ja harjoittele korvaamaan sitä kannustavammaksi ja lempeäksi.
  4. Askel: Kun omia tarpeita on sivuuttanut pitkään ja suhtautuminen itseen on ollut kauan armotonta, voivat etenkin kaksi edellä mainittua askelta tuntua lähes mahdottomilta toteuttaa käytännössä, vaikka siihen aitoa halua olisikin. Tällöin tehokkainta on keskittyä tekoihin ja nimenomaan ensin sellaisiin tekoihin, jotka antavat vastaiskun omille pinttyneille toimintatavoille. Hyvänä esimerkkinä on jättää asioita kesken tai antaa jonkun asian yksinkertaisesti vain olla. Jos esimerkiksi olet aina siivonnut keittiön ennen nukkumaan menoa, harjoittele jättämään likaiset astiat pöydälle yön ajaksi. Haastavaa, mutta todella tehokasta! Harjoittelemisen jälkeen huomaat pian, että tiskit todella odottavat siellä vielä aamullakin ja nukkumaan meneminen onnistuu ilman ahdistusta omasta saamattomuudesta.

Armollisuutta itseään kohtaan kannattaa harjoitella. Sillä ei tätä elämää ole tehty vain siksi, jotta voisimme suorittaa sitä uupumiseen saakka! Ehei, me olemme täällä ennen kaikkea siksi, että meille on annettu aikaa mahdollisuuksille, aikaa kasvulle, aikaa kokemuksille, aikaa unelmille ja aikaa rakkaudelle. Mikäli tunnistat, että tarvitset näissä teemoissa apua, olen täällä sitä ja sinua varten.


Tämä voi olla sinun matkasi alku <3

Facebook
Instagram