Avainsana: miellyttäminen

Julkaistu

Lempeästi eroon miellyttämisestä

Tämä aihe on sellainen, josta voisin kirjoittaa kokonaisen kirjan. Sen nimi voisi olla ”Mestarimiellyttäjän suorituspäiväkirja”. Se kiteyttäisi kovin lahjakkaasti kaiken sen, mikä omassa hyvinvoinnissani on menneisyydessä ollut pahemman kerran pielessä. Onneksi niistä ajoista on aikaa ja nykyisin olen oppinut (kantapään kautta) asettamaan rajoja ja pitelemään niistä kiinni itseäni ja hyvinvointiani suojellakseni.

Kuitenkin kaikesta kokemastani ja nykyisestä ammattitaidostani huolimatta minäkin olen vain ihminen. Joskus huomaan yhä, että on olemassa tilanteita tai ihmisiä, joiden edessä huomaan olevani yllättävän aseeton pitämään kiinni rajoistani. Yksinkertaisimmillaan tilanne voi tulla vastaan työelämässä, jolloin ei:n sanominen onkin yhtäkkiä kovin haastavaa ja äkkiä huomaan hukkuvani töihin. Tai ihmissuhteessa, jossa antaa toisen kohdella itseä huonosti kerta toisensa jälkeen ja siitä huolimatta jatkuvasti ymmärtää ja antaa anteeksi. Pohjimmiltaan kyse on ainakin itselläni siitä, että haluaa olla mieliksi ja näin välttää omasta toiminnasta toiselle mahdollisesti aiheutuvan mielipahan, suuttumuksen tai loukkaantumisen.

Syitä miellyttämiselle voi olla useita. Monesti miellyttämään elämässään oppinut on omaksunut tavan jo varhaisilta lapsuusvuosilta. Usein taustalla on jonkinlainen trauma tai esimerkiksi tilanne, jolloin kotona ei ole ollut mahdollista näyttää omia negatiivisia tunteita vapaasti ja on samaan hengenvetoon joutunut varomaan suututtamasta aikuisia. Lapsuudenkodit, joissa on käytetty alkoholia tai muita päihteitä tai joiden aikuisilla on ollut jonkinlaisia mielenterveyden haasteita ovat tästä hyviä esimerkkejä. Näiden kotien lapset oppivat aistimaan ympäröivien ihmisten tunteita, mielialoja, eleitä ja ilmeitä ja hillitsemään omaa käyttäytymistään sekä tunneilmaisuaan. He oppivat miellyttämään.

Mikäli tunnistat aiheen resonoivan sinussa, jatkathan lukemista. Jos huomaat, että ylipäätään rajojen jonkinlainen määrittäminen on sinulle haasteellista, täytyy sitä lähteä opettelemaan lempeästi ja pienin askelin. Tärkeää tällä matkalla on oleellisen ymmärtää, että sinun ei tarvitse pyydellä keneltäkään anteeksi sitä, että asetat rajoja. Jos ihmiset ympärilläsi ovat tottuneet siihen, että sinun kanssasi onnistuu kaikki, hoidat, autat, joustat ja huolehdit, niin alkuun uusi tilanne saattaa joitakin ihmisiä kummastuttaa. Ja se riski on toki otettava, että joku hetkeksi hieman suutahtaa. Silloin on kuitenkin hyvä pohtia, että mikäli sinulle läheinen ihminen suuttuu siksi, että suojelet itseäsi ja hyvinvointiasi asettamalla rajoja, onko kyseinen ihmissuhde ylipäätään hyväksi sinulle?

Voit harjoitella asettamaan lempeästi rajoja aluksi itsellesi turvallisissa ihmissuhteissa ja alkuun pienissä tilanteissa seuraavin lausein:

”Olet rakas ja tärkeä, mutta olen tällä hetkellä hyvin väsynyt ja kaipaan lepoa.” / ”Olen iloinen, että pyysit juuri minua. Tänään en pysty, mutta palataanko asiaan huomenna?”

”On ihanaa jutella kanssasi, mutta juuri nyt kaipaan aikaa myös itselleni. Sopiiko, että soitan sinulle sitten, kun minulla on parempi hetki?”

”Minua harmittaa/loukkaa/mietityttää/surettaa se, mitä sanoit/miten toimit. Voidaanko jutella asiasta?”

”Ei.”/ ”Kiitos ei tällä kertaa.”/ ”Kiitos, kun kysyit juuri minua, mutta en tällä hetkellä pysty ottamaan enempää töitä/hoidettavia asioita.”

Miltä lauseet korvaasi kuulostavat? Millaisella lauseella voisit kuvitella itse harjoittelevasi lempeästi rajojen asettamista?

Muistathan, että opettelemalla asettamaan rajoja, opit samalla arvostamaan itseäsi, kunnioittamaan itseäsi, rakastamaan itseäsi ja suojelemaan niin mieltä kuin kehoasi. Asettamalla rajoja ja pitämällä niistä kiinni on mahdollista oivaltaa, ettei sinun tarvitse jatkuvasti miellyttää muita ollaksesi hyvä, riittävä ja kelpaava omana itsenäsi. <3

Julkaistu

Entäs jos sanotkin ei?

Hyvinvointiin liittyy olennaisesti taito sanoa pieni, mutta ah niin hankala sana: ei. Kieltäytymisen, rajojen vetämisen ja ei:n sanomisen hankaluus juontaa usein juurensa temperamenttipiirteisiin sekä sellaisiin ihmisiin, joilla on taipumusta suorittamiseen ja muiden miellyttämiseen. Tällöin taustalla saattaa olla pelkoa konflikteista, hankaluus tuottaa toisille pettymystä ja toisaalta vaikeus tehdä itsekkäältä tuntuvia päätöksiä ja valintoja.

On kuitenkin sanomattakin selvää, että mikäli jatkuvasti hylkäät omat tarpeesi ja ignooraat tunteesi, suoritat ja miellytät muita, ei oikeastaan ole mitään rajoja sille, miten pahasti voit palaa loppuun. Sillä ei:n sanomisen taitoon kytkeytyy yhtäaikaisesti kyky sekä kuunnella ja tunnistaa omia tarpeita (mitä kaipaan juuri nyt, tässä hetkessä) että kyky priorisoida niitä huolimatta toisten ihmisten ajatuksista tai mielipiteistä.

Kun ei:n sanominen on vaikeaa, alkaa moni hyvinvoinnin osa-alue hiljalleen ajautua vaikeaan oravanpyörään. Tällöin töissä voi olla vaikeaa kieltäytyä itselle annetuista ylimääräisistä tehtävistä tai projekteista, lopettaa työt suunnitellusti tai olla vilkuilematta työpuhelinta tai -sähköpostia vapaa-ajalla. Omassa elämässä tulee herkästi hoidettua niin oman perheen, sukulaisten kuin ystävienkin asioita, kuunneltua huolia ja murheita, harrastettua, sovittua tapaamisia ja lupauduttua leipomis- ja siivousavuksi erilaisiin juhliin. Omasta ajasta ja unesta tingitään eikä vuorokauden tunnit tahdo riittää liikkumiselle, food preppailusta nyt puhumattakaan. Kieltäytymisen hankaluus voi näkyä sosiaalisissa tilanteissa myös siten, että herkuille, vielä yhdelle santsiannokselle tai alkoholille voi tuntua hyvin vaikealta sanoa ei, vaikka mieli kovasti tekisikin.

Ei:n sanomisen hankaluus ajaa meidät sellaiseen kiireen sävyttämään arkeen, jossa on hyvin hankalaa pysähtyä kuulostelemaan, miltä omassa kehossa tuntuu tai mielessä liikkuu. Kyky olla yhteydessä omaan itseen heikkenee, minkä vuoksi omien tarpeiden tunnistaminen voi olla jopa mahdotonta. Samaan aikaan palautuminen on jatkuvasti puutteellista ja kuormitus kasvaa kasvamistaan. Joskus tilanteen saa lopullisesti pysähtymään vasta se, kun ihminen uupuu ja palaa kertakaikkisen pahasti loppuun. Myös masennuksen ja ahdistuksen oireet, ilottomuus, haluttomuus, vetämätön olo, erilaiset kivut ja säryt, huono ruokahalu tai tunteisiin/stressiin syöminen ja haasteet unessa voivat kieliä kehon käyvän jatkuvasti ylikierroksilla.

Mikäli tunnistat, että sinun on vaikeaa vetää rajoja, pitää itsesi puolia ja sanoa yksinkertaisesti ei, kokeile näitä vinkkejä:

  • Mieti etukäteen erilaisia keinoja kieltäytyä kohteliaasti, mutta tiukasti. Voit kirjoittaa lauseita ylös paperille tai harjoitella niiden sanomista ääneen.
  • Kieltäytymistä kannattaa pehmittää positiivisuudella ja ystävällisyydellä. Voit esimerkiksi sanoa: ”Kiitos – olen otettu, että pyysit minua, mutta valitettavasti en pysty tätä hoitamaan, koska … toivottavasti löydät hommaan jonkun muun!”
  • Harjoittele ensin kieltäytymään pienistä, jopa vähäpätöisiltä tuntuvista asioista. Mahdollista itsellesi siis runsaasti onnistumisen kokemuksia ja iloitse niistä!
  • Jatka harjoittelua sinnikkäästi. Lopulta huomaat, että kieltäytymisestä ei seuraa mitään kamalaa tai kurjaa. Usein kieltäytyjään suhtaudutaan ymmärtäväisesti etenkin, kun omia rajojaan osaa vetää kohteliaasti.

Koska aivomme ovat taipuvaisia katastrofiajatteluun, voit lopuksi pohtia vielä seuraavaa: Mikä on pahinta mitä voisi sattua silloin, kun sanot ei? Listaa kaikki mieleesi tulevat asiat ylös ja tarkastele niitä kriittisesti. Ovatko ne realistisia vai erilaisten tunteidesi synnyttämiä pelkoja siitä, mitä voisi tapahtua? Kirjoittamalla näitä pelkoja ylös on helpompaa suhtautua niihin hieman neutraalimmin.

”Saying no can be the best form of self-care”. <3

Julkaistu

Ruuhkavuodet ja hyvinvoiva vanhempi – mahdoton kombo?

Muistelen yhä hieman häveten sitä, miten aikaa ennen lapsia ruuhkavuosista ajattelin. Että lapset ovat vain tekosyy olla huolehtimatta itsestään tai parisuhteestaan kunnolla. Että lapset menevät siinä muun elämän ja arjen ohessa eikä minkään tarvitse muuttua. Että aikaa riittää kyllä yllin kyllin itselle, harrastuksille ja parisuhteesta huolehtimiselle. Ideaalitilanteessa ja joillain perheillä näin onkin.

Mutta voi miten tietämätön minä silloin olinkaan! Sillä kyllähän se arki mullistui jo ensimmäisen lapsen myötä. Etenkin vauvavuoden ajan olin, elin ja hengitin äitiyttä. Uppouduin siihen ja esikoiseeni niin, että lähes unohdin matkalla itseni. Elämä helpottui ja arki tasaantui toki sen jälkeen, kun palasin töihin. Yhtäkkiä olin jälleen paljon muuta kuin äiti – olin työntekijä, ystävä, kollega ja ihan vain Sanna. Viikot ja kuukaudet hujahtivat töihin palaamisen jälkeen käsittämätöntä vauhtia, sillä halusin viettää kaiken ajan työpäivän jälkeen lapsen kanssa. Kun sitten aloin odottaa toista lasta, jo raskausaika hujahti ohi aivan käsittämättömän nopeasti. Sillä työpäivien jälkeen kotona odotti pieni ihminen, joka kaipasi aikaa ja huomiota.

Vaikka olen aina halunnut olla äiti, pääsi vanhemmuus ja sen kokonaisvaltaisuus yllättämään. Kun lapsia on useampi, läsnä on lähes päivittäin riittämättömyyden tunne. Kun molemmat lapset tarvitsevat äitiä, puoliso tarvitsee kumppania, koti tarvitsee hoitamista, työt odottavat tekijäänsä ja ystävät kaipaavat kuuntelevaa korvaa, alkaa ruuhkavuosien merkitys kaikissa sävyissään aueta. Enää ei naurata. Enää en suhtaudu ruuhkavuosiin vähättelevästi.

Olit sitten vanhempi tai et, mutta ETENKIN jos olet vanhempi, haluan painottaa sinulle tätä: jos jatkuvasti ignooraat omia tarpeitasi, suoritat arkea ja miellytät muita, on kovin vaikeaa voida itse hyvin. Laittamalla omat tarpeesi viimeiseksi tai hautaamalla ne pahimmassa tapauksessa kokonaan, kaasutat kovaa vauhtia kohti väsähtämistä, kyynistymistä, ahdistusta tai jopa uupumusta. Sinun on oleellisen tärkeää muistaa, että:

  • sinun tarpeillasi on väliä yhtä paljon kuin kaikkien muidenkin tarpeilla
  • sinun ei tarvitse ansaita itsellesi hyviä asioita
  • olet oikeutettu omaan aikaan, lepoon ja omiin harrastuksiin huolimatta perhe-, työ- ja parisuhdetilanteestasi
  • mitä enemmän kiirettä ja stressiä arjessasi on, sitä tärkeämpää sinun on priorisoida kaikki edellä lueteltu!

Toisen lapsen syntymän jälkeen aloin toden teolla ymmärtää, että minä tarvitsen säännöllisesti omaa aikaa, jotta jaksan olla äiti. Eikä se tee minusta yhtään sen huonompaa vanhempaa – päin vastoin. Siispä istahdimme mieheni kanssa alas miettimään, miten arjen liikkuvat osaset saataisiin järjesteltyä niin, että molemmille mahdollistuisi riittävästi omaa aikaa perheen yhteisten menojen lisäksi.

  • Jaoimme lasten hoitoon viemiset ja hakemiset niin, että kumpikaan ei ole arjessa kokonaan vastuussa vain viemisistä tai vain hakemisista. Tällöin molemmat saavat viikkoon myös sellaisia aamuja, kun saa aamulla rauhassa huolehtia vain itsensä töihin ja toisaalta aikaa tehdä tarvittaessa hieman pidempiä työpäiviä, mikä helpottaa työstressiä huomattavasti.
  • Jaoimme myös lasten iltanukutukset vuoroihin. Joka toinen ilta on toisen vanhemman vapaa-ilta tehdä omia juttuja, nähdä ystäviä tai vain makoilla sohvalla Netflixin parissa.
  • Käymme harrastuksissa/liikkumassa vuoropäivinä. Esikoisen harrastuksiin viemiset olemme myös jakaneet ja odotteluaikaa hyödynnämme joko kaupassa käymiseen tai palauttaviin kävelylenkkeihin.
  • Joka kuukausi jätämme vähintään yhden viikonlopun vapaaksi vain meidän perheelle. Tällöin voimme tehdä asioita yhdessä eikä kummallakaan vanhemmalla ole omia menoja.
  • Jos toisella on tiedossa jokin erityinen meno, tapahtuma, keikka tai muu tilaisuus, toinen voi joustaa ja vapaa-iltoja vaihdetaan päikseen.

Ja lopuksi: jotta jaksat raskasta arkea, sinä tarvitset velvollisuuksien lisäksi myös joutenoloa. Ja tällä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, oletko vanhempi vai et. Mutta selvää on, että mikäli priorisoit säännöllisesti myös itseäsi ja kunnioitat omia tarpeitasi, jaksat takuuvarmasti olla parempi vanhempi, kumppani ja ystävä!

Facebook
Instagram