Sitten kun olen laiha

Miten usein olet ajatellut tekeväsi elämässäsi jotakin tai pyrkiväsi kohti omia unelmia ”sitten kun”? Sitten kun lapset ovat isoja. Sitten kun työstressi helpottaa. Sitten kun olen laiha. Sitten kun olen rohkeampi. Sitten kun olen itsevarmempi. Sitten kun on enemmän aikaa.

Olet varmasti kuullut sanonnan, että jokaiselle meistä on annettu tähän elämään samanlainen määrä tunteja vuorokauteen. Oma oivallukseni vuosien varrella on ollut se, että vain minulla on valta määritellä se, mihin minä ne tunnit käytän eli miten valitsen priorisoida aikaani, energiaani ja voimavarojani. Toki tässä täytyy muistaa, että toisille meistä lähtökohdat pyrkiä toteuttamaan omia elämän pieniä ja suuria unelmia ovat paremmat kuin toisilla. Joskus niiden unelmien toteuttaminen vaatisi esimerkiksi enemmän rahaa, mikä asettaa meidät ihmiset lähtökohtaisesti jo vallan eriarvoiseen asemaan.

Mutta hyvin usein ne omat ”sitten kun” ajatukset eivät ole sellaisia, jotka vaatisivat toteutuakseen hirveästi rahaa tai muita resursseja. Sillä hyvin usein kyse on siitä, mitä sinä ajattelet itsestäsi, omista kyvyistäsi ja miten paljon ylipäätään uskot ja luotat omaan tekemiseesi. Toisekseen hyvin usein kyse on myös oman matkani oivalluksesta eli siitä, miten rohkenemme priorisoida ja käyttää sitä aikaa, mikä meille on annettu.

Joskus olen nimittäin jutellut ihmisten kanssa, joilla se oma ”sitten kun” on venähtänyt vuodeksi. Sitten kahdeksi. Ja lopulta kymmeneksi. Miten paljon elämää ja mahdollisuuksia luisuukaan käsiemme ulottuvilta, kun me yksinkertaisesti vain odottelemme sitä oikeaa, täydellistä ajankohtaa tai mielentilaa asioiden toteuttamiselle?!

Mikä meidät sitten ajaa odottamaan ja estää tarttumasta toimeen? Pelko. Epävarmuus. Luottamuksen puute itseemme. Jännittäminen. Monenlaiset hankalat ja vaikeat tunteet, joiden käsitteleminen ja otteesta irti pääseminen ei todellakaan ole helppoa. Kirjoitin aiemmin tänne blogiin pienen selviytymisoppaan jännittäjälle, josta kannattaa käydä poimimassa vinkkejä siihen, miten uskallat pyrkiä kohti omia unelmia jännityksen ja pelon tunteista huolimatta.

Hyvin usein on kuitenkin niin, että me todella jäämme odottelemaan useiksi vuosiksi sitä parempaa aikaa ja mielentilaa toteuttaa jopa hyvin pieniä, arkisia ja yksinkertaisia asioita, kuten hihattoman kesämekon pukemista juhliin. Tai uuden alan opiskelua. Tai rohkeutta vaativan harrastuksen aloittamista. Me odottamaan vuosia sitä parempaa, laihempaa tai kiinteämpää kehoa. Me odotamme pelon, epävarmuuden ja jännityksen tunteiden muuttumista rohkeudeksi ja itsevarmuudeksi.

Mutta vasta ryhtymällä tekemään tekoja saatat alkaa tuntea oloasi varmemmaksi ja rohkeammaksi. Vasta tekemisen kautta mielentilasi muuttuu valmiimmaksi. Walt Disney on mielestäni kiteyttänyt kaiken edellä mainitun yhteen lauseeseen hyvin kuvaavasti: ”All our dreams can come true, if we have the courage to pursue them.” Ota ensimmäinen askel jo tänään. Vaikka olisit kesken. Vaikka olisit epävarma. Vaikka et kokisi olevasi rohkea. Sillä nämä vaikeat tunteet todella alkavat helpottaa, kun vain uskallat aloittaa!

Mikäli aihe resonoi sinussa, tee tämä harjoitus. Listaa itsellesi ylös, minkä kaiken tekemistä olet lykännyt ja ajatellut, että teet sen ”sitten kun”. Pohdi myös, miten iso osa näistä asioista liittyy tavoitteeseen ”sitten kun olen laiha”. Kirjaa näiden asioiden ympärille tunteita, mitä ne sinussa herättävät. Valitse listalta yksi asia, tekeminen tai unelma, jota kohti harjoittelet kulkemaan jo tänään. Mieti, mikä olisi pienin mahdollinen askel, jonka voisit tehdä tämän asian toteutumiseksi nyt heti. Jos olet esimerkiksi lykännyt hihattoman kesämekon käyttöä vuosia ja ajatellut, että voit käyttää sitä sitten kun olet laihempi, ensimmäinen askeleesi voisi olla ottaa kesämekko aluksi roikkumaan johonkin näkyvälle paikalle kodissasi joksikin aikaa. Toinen askel voisi olla sovittaa joku päivä mekkoa päälle. Kolmas askel olisi käyttää mekkoa esimerkiksi etätyöpäivän ajan tai oleilla se yllä kotona työpäivän jälkeen. Seuraavaksi voit kokeilla oleilla mekko yllä omalla pihalla ja sen jälkeen kyläillä esimerkiksi tutun ja turvallisen ihmisen luona.

Sitten kun” -ajatteluun liittyy vaikeiden tunteiden lisäksi hyvin usein myös jonkinlaista katastrofiajattelua. Pelätään, että jotakin pahaa tapahtuu tai murehditaan aivan liikaa muiden ihmisten ajatuksia, mielipiteitä ja kommentteja. Pilkkomalla itsellesi vaikealta tuntuvan asian pienmpiin osiin, mahdollistat itsellesi onnistumisen kokemuksia, kasvatat itseluottamusta ja itsevarmuutta ja saat ymmärrystä siitä, että mitään pahaa ei tapahtunutkaan. Muistathan: pienet askelet mahdollistavat isoja onnistumisia! <3

Mikä meni pieleen?

Jos olet aikaisemmin yrittänyt toteuttaa jonkinlaista elämäntapamuutosta, laihduttaa tai jollakin tavalla muokata kehoasi, niin haluaisin kysyä sinulta, miten onnistuit? Pääsitkö tavoitteeseesi suunnitellusti vai jouduitko kenties yrittämään muutosta useamman kerran ennen onnistumista? Vai kävikö sinulle niin (kuten useimmille meistä käy), että yritit, mutta syystä tai toisesta et saavuttanut tavoitteitasi?

Väitän, että jokainen meistä tuntee jonkun, joka on joskus laihduttanut, parhaillaan laihduttaa tai koettaa jollakin tapaa muokata omaa kehoaan. Tyytymättömyys itseen tai omaan kehoon on kasvanut tänä päivänä räjähdysmäisen suureksi. Ihminen vertaa itseään toisiin ja pyrkii sopeutumaan joukkoon. Tälle on luontainen tarve, joka osittain pohjaa selviytymisvaistoon. Sosiaalinen media mahdollistaa meille paljon hyvää, mutta myös alustan kiusaamiselle, syrjinnälle, kehovihalle ja vertailulle. Vaikka teoriassa tietäisit, miten epäaito sosiaalinen median muokattu ja filtteröity kuvakavalkadi on, voi siihen tunnetasolla olla hyvin hankala tehdä rajanvetoa. Vaikka järki ymmärtäisikin kuvan olevan muokattu, saattaa se silti vedota tunteisiimme ja tarpeisiimme olla hyväksytty toisten silmissä ja vertailua tapahtuu tahtomattakin.

Jos tunnistit, että aiemmat yrityksesi muuttaa elintapojasi parempaan eivät ole onnistuneet, pysähdytääs hetkeksi tämän teeman äärelle. Haluan kertoa ensin sinulle muutaman erilaisen esimerkin omasta historiastani. Jos olet seurannut minua Instagramissa saatat ehkä tietää, että oma taustani on seilannut pitkän matkan hyvinvoinnin ääripäistä nykyiseen tasapainoon. Käytännössä olen ollut ylipainoinen, anorektinen, ortorektinen ja koukussa erilaisiin dieetteihin ja lihasten muokkaukseen tähtääviin ohjelmiin. Koko tätä värikästä aikaa seurasi tiiviisti ajatukset ja uskomukset siitä, että kehoni on jollain tapaa vääränlainen.

Mikä omalla matkallani sitten meni pieleen? Monikin asia. Ja ajattelin jakaa ne kanssasi. Ehkä omat esimerkkini voisivat jollakin tavalla olla hyödyksi sinulle, jotta ymmärtäisit, mikä omalla matkallasi on saattanut olla pysyvien muutosten tiellä ja mihin sinun jatkossa tulisi kiinnittää entistä enemmän huomiota. Noniin, here we go:

  1. Dieetille ryhtyminen, kun ainut motivaatio muutoksen tekemiselle on saada erilainen keho. Tämä on ollut suurin ja tärkein syyni hyvin monelle epäonnistumiselle. Nimittäin mikäli muutokseen ei ole mitään muuta itseä sisäisesti motivoivaa tekijää kuin muokata kehon ulkomuotoa, päädymme nopeasti tyytymättömyyden ja epäonnistumisten tunteiden kehään. Keho muuttuu hitaasti eikä yksikään pikadieetti anna vielä sellaisia tuloksia, mitä siltä usein lähdemme hakemaan. Lopputulos: koet epäonnistuneesi ja palaat vanhoihin tapoihisi ja tottumuksiisi.
  2. Teet liian monta isoa muutosta samanaikaisesti. Usein erilaiset dieetit ja kehon muokkaukseen tähtäävät ohjelmat laittavat monta hyvinvoinnin palikkaa ”kuntoon” samaan aikaan: ruokavalio saattaa muuttua radikaalisti, liikunnan määrä viikkotasolla moninkertaistua, liikunnan intensiteetti nousta totutusta. Monen elimistö saattaa mennä uusista ja itselle oudoista ruoka-aineista sekaisin tai keho mennä liikunnan rajusta määrästä ja kasvaneesta intensiteetistä aivan jumiin, minkä vuoksi palautuminen ja unen laatu hetkellisesti heikentyvät. Lopputulos: mikäli hölläystä ja aikaa elimistön tottumiselle ei anneta riittävästi, palautuminen jää vajaaksi eikä kehitystä yksinkertaisesti tapahdu toivotulla tavalla. Koet jälleen epäonnistuneesi.
  3. Motivaation ja dieetin alkuvaiheen innostuksessa unohdat, mikä toimii juuri sinulle ja sinun arkeesi. Massavalmennukset valmentavat aina massoja, eivät sinua yksilönä. Ne eivät mitenkään pysty huomioimaan sitä, millainen tyyppi sinä olet, mitä sinä tarvitset, mikä toimii juuri sinulle ja sinun tai perheesi arkeesi parhaiten. Lopputulos: lopulta arkesi, vapaa-aikasi, työsi tai perheesi vaatimukset ajavat dieetin rakenteiden ja vaatimusten ohi ja hiljalleen palaat vanhoihin tapoihisi ja tottumuksiisi.
  4. Et kiinnitä huomiota itsetuntemuksen, tunnesäätelyn, stressin- ja arjenhallinnan taitoihin, vaan keskityt täysillä muuttamaan liikunta- ja ruokavaliotottumuksiasi. Moni dieetti tai hyvinvoinnin kohentamiseen tähtäävä valmennus sisältää tietoa riittävän nukkumisen tärkeydestä, palautumisen merkityksestä sekä oikeanlaisesta ”mindsetistä” muutokselle. Usein ohjeet jäävät kuitenkin tasolle: ”Huolehdi, että nukut vähintään 8 tuntia unta joka yö, venyttelet ja teet kehonhuoltoa sekä pidät kirkkaasti tavoitteesi mielessä!” Ne eivät kuitenkaan kerro sitä, että miten pitää toimia, kun stressaa, ahdistaa, töissä deadlinet puskevat päälle, lapset valvottavat öisin, koti on kaaos, ystävän huolet painavat mieltä tai itsen ja oman ajan priorisoiminen arjessa ylipäätään tuntuu vaikealta. Lopputulos: arjen ja elämän muut velvollisuudet vievät aikaasi ja huomiotasi dieetin ohi. Koet jälleen epäonnistuneesi.

Huomaatko listassa toistuvan kaavan – tai ainakin kovin samankaltaiset lopputulokset? Olen itse läpikäynyt jokaisen yllä olevan kohdan ja väitän, että vähintäänkin osa niistä on tuttuja myös sinulle, mikäli olet aiemmin epäonnistunut tavoitteidesi saavuttamisessa. Miksi me (itseni mukaan lukien) sitten niin kovin usein silti ostamme näitä massavalmennuksia, vaikka olisimme aiemmin epäonnistuneet niiden kanssa – jopa useita kertoja? Kun olen tätä omalta kohdaltani pohtinut, päädyin seuraavaan lopputulemaan: ne ovat halpoja, ne ovat houkuttelevia, ne tarjoavat helpon ja konkreettisen ratkaisun psyykkiseen pahaan oloon ja niitä edustaa ja markkinoi usein sellaiset vartalot, joita itse kovin kipeästi kaipaa.

Itse en saavuttanut yhdenkään massavalmennuksen avulla kaipaamiani tuloksia, vaikka läpikävin niitä ennen omien lasteni syntymää, jolloin arjessa oli huomattavasti enemmän aikaa ja resursseja keskittyä vain itseen. Ja usko pois, punnitsin parsakaalitkin grammalleen (mikä on mielestäni nyt ajateltuna aivan järjetöntä toimintaa).

Nämä omat kokemukset saivat minut kiinnostumaan hyvinvoinnista uusin silmin ja lopulta opiskelemaan ja työllistymään tälle alalle. Minun missioni valmentajana on tarjota sinulle ja sinun arkeesi yksilöityjä toimintatapoja, joita toteutetaan askel kerrallaan samalla mielen hyvinvoinnin taitoja tukien. Sillä en vain itse jaksa enää uskoa siihen, että tuolla perinteisellä oravanpyörällä saataisiin aikaiseksi oikeasti kestäviä tuloksia. Mitä mieltä itse olet?

Jännittäjän pieni selviytymisopas

Syke ja hengitys kiihtyvät, olo muuttuu levottomaksi. Kädet ovat kylmät ja nihkeät yhtä aikaa ja vatsa tuntuu niin herkältä, että on hankala syödä tai juoda. Mielessä risteilee sekavia ajatuksia. Vaistot saattavat huutaa pakenemaan tilanteesta nopeasti, mutta jalat eivät välttämättä toimi. Pää voi kipuilla ja olo tuntua oksettavalta.

Jännitys on tunne, joka tuntuu kokonaisvaltaisesti ympäri kehoa. Jännitykseen voi tilanteesta riippuen sekoittua myös pelkoa. Jännitys saattaa laukaista meissä hyvin alkukantaisen taistele-pakene-piiloudu -reaktion, joka on aiemmin ollut ihmisen hengissä selviytymisen kannalta välttämätön. On täysin tilanteesta ja ihmisen yksilöllisistä piirteistä kiinni, miten jännitykseen ja sen aiheuttamiin reaktioihin suhtaudumme ja miten valitsemme toimia tunteen vallassa. Sillä vaikka jännitys on tunteena voimakas ja melko hallitseva, me voimme harjoitella toimimaan eri tavalla kuin mitä kehomme luontainen reaktio tilanteessa käskee.

Mistä ihmeestä jännitys sitten oikein kumpuaa? Usein uudet tilanteet ovat omiaan nostattamaan meissä jännityksen tunteita. Myös itselle tärkeäksi ja merkitykselliseksi koetut asiat, tilanteet ja tapahtumat voivat jännittää. Jännityksen taustalla saattaa joskus olla liiallisia vaatimuksia itseä tai omaa suoriutumista kohtaan. Jos oma mieli vaatii täydellisyyttä eikä salli virheitä, saattaa kynnys kokeilla uusia asioita tai poistua omalta mukavuusalueelta kasvaa todella suureksi. Tällöin myös onnistumisen kokemukset jäävät vähäisiksi.

Pohdi seuraavaksi, millainen jännittäjä sinä olet? Suhtaudutko jännittämiseen kuin mihin tahansa tunteeseen vai koetko jännittämisen tunnetta kovin usein, voimakkaasti tai hyvin monenlaisissa tilanteessa? Entä saatko tehtyä asioita jännittämisestä huolimatta vai estääkö jännittäminen sinua pyrkimästä kohti tavoitteitasi ja unelmiasi?

Mikäli tunnistat olevasi kova jännittäjä ja tahtoisit tehdä asialle jotakin, voit kokeilla tämän pienen selviytymisoppaan keinoja jännityksen tunteen työstämiseksi ja helpottamiseksi:

  • Salli itsesi jännittää. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta on todellisuudessa aika vaikea juttu. Nimittäin jännittäjä saattaa usein häpeillä omaa jännitystään ja mennä tunteen edessä niin lukkoon, että sitä koetetaan viimeiseen asti tukahduttaa. Anna siis jännityksen tunteen tulla ja olla, kaikkine oireineen.
  • Rauhoita mieltä ja kehon reaktioita. Jännitys syntyy ajatuksistamme, jotka taas edesauttavat kehon fyysisten oireiden syntymistä. Sanoita itsellesi ja muille ääneen, että nyt minua jännittää. Joskus jo jännityksestä puhuminen saattaa auttaa. Voit myös puhua itsellesi mielessäsi rauhoittavia lauseita, kuten: ”Sinulla ei ole mitään hätää”. Seuraavaksi pyri rauhoittamaan kehoa: keskity hengittämisen rauhoittamiseen ja syventämiseen. Voit myös tehdä esimerkiksi jännittää ja rentouttaa vuorotellen kehon eri lihaksia.
  • Altista itseäsi tilanteille, jotka jännittävät. Mielellään säännöllisesti. Sillä vain altistamisen kautta pystyt harjoittelemaan kahta edellä kuvattua askelta tositilanteessa ja saada sitä kautta itsellesi onnistumisen kokemuksia.

Itse lukeudun niihin, jotka ovat aiemmin lähes täysin jäätyneet ja lamaantuneet jännityksen ja pelon tunteiden edessä. Jännitys tuntuu etenkin vatsassa ja joudun jännittävän paikan edessä juoksemaan melko usein vessassa, mikä on tottakai aika inhottava juttu. Lisäksi jännitys heijastelee kehossani niin kokonaisvaltaisesti, että saatan täristä holtittomasti, jolloin jopa puheen tuottaminen on hetkellisesti hyvin hankalaa.

Jännitys on aikaisemmin estänyt minua tekemästä asioita, joita olisin halunnut tehdä. Jännitykseen on itselläni nimittäin kytkeytynyt suurta epäonnistumisen pelkoa, minkä vuoksi on ollut rutkasti helpompaa jättää tekemättä asioita, jotka ovat näitä kokonaisvaltaisia ja vaikeita tunteita itsessä nostattaneet.

Kaikenlainen esiintyminen ja puhuminen yleisön edessä on ollut itselleni aina äärimmäisen jännittävä ja pelottava paikka. Olen joutunut harjoittelemaan sitä läpi lapsuuden harrastaessani haitarin soittoa ja esiintyessäni erilaisissa konserteissa, tapahtumissa ja tilaisuuksissa. Muistan yhä monen monta tilannetta juuri ennen konserttia, jolloin olen ajatellut, että kuolen siihen paikkaan, en pysty, osaa enkä kykene. Altistin silti itseäni tilanteille yhä uudelleen ja sain onnistumisen kokemuksia. En kuitenkaan silloin vielä osannut kovin tehokkaasti rauhoittaa itseäni ja ärsyynnyin jännittämisestä niin paljon, että tunnetta oli hankala sallia itselleen. Tällöin se itse asiassa vain voimistui.

Yrittäjänä olen joutunut harjoittelemaan puhumista ja esiintymistä erilaisissa tilanteissa, joista jokainen on ollut omalla tavallaan jännittävä. Olen yhä edelleen jännittäjä, mutta nyt osaan suhtautua tunteeseen hyvin eri tavalla kuin aiemmin. Olen alkanut näkemään jännittämisen pikemminkin energiaa antavana elementtinä, josta pystyn ammentamaan itselleni voimaa ja hyvää fiilistä! Itse säätelen jännitystä nykyisin puhumalla itselleni ääneen rauhoittavasti ja tsemppaavasti ja kuuntelemalla tilanteeseen sopivaa musiikkia.

Joskus jännittämiseen löytyy apu vasta ammattilaisen avulla. Paljon on kuitenkin tehtävissä myös omatoimisesti, kunhan muistaa suhtautua harjoittelemiseen maltilla ja pitkäjänteisesti. On myös hyvä muistaa, että jännittäminen kuuluu elämään siinä missä kaikki muutkin tunteet ja on täysin normaalia joskus jännittää isosti!

Millainen on sinun suhteesi ruokaan?

Tänään kirjoitan teille aivan mahdottoman tärkeästä aiheesta, joka on kokonaisvaltaisesti hyvinvointiisi vaikuttava tekijä: sinun suhteesi ruokaan. Nimittäin se, millaiseksi ruokasuhteesi on vuosien saatossa muodostunut vaikuttaa syötyjen aterioiden lisäksi muun muassa siihen, miten ja millä tavoin liikutat tai ylipäätään kohtelet omaa kehoasi. Emme siis tarkastele vain suhdetta ruokaan, sillä tämän suhteen vaikutukset ulottuvat laajasti hyvinvointiisi, minkä vuoksi siitä kannattaa ihan tosissaan kiinnostua!

Jos et ole täysin varma siitä, millainen ruokasuhteesi tällä hetkellä on, voit tehdä seuraavan harjoituksen: ota itsellesi rauhallinen tila ja sulje hetkeksi silmäsi. Kuvittele mielessäsi erilaisia ruokia: sellaisia, joita syöt säännöllisesti arjessa sekä sellaisia, jotka kuuluvat ennemmin juhliin ja herkkuhetkiin. Tarkastele, millaisia ajatuksia tai tunteita erilaisten ruokien ja herkkujen ajatteleminen sinussa herättää? Halutessasi listaa näitä ajatuksia ja tunteita ylös. Mikäli huomaat, että harjoituksen tekeminen aiheutti sinussa enemmän negatiivisia ajatuksia ja tunteita kuin positiivisia, voi suhteesi ruokaan kaivata lempeää tarkastelua.

Tee seuraavaksi pieni ajatusleikki ja mieti, kuinka paljon sinulta vapautuisi energiaa, jos sinun ei tarvitsisi jatkuvasti murehtia sitä, paljonko energiaa, proteiinia, hiilihydraatteja, rasvaa tai makroja ruokasi sisältää tai onko annoksesi terveellinen, epäterveellinen, lihottava tai laihduttava? Jos tunnistat jatkuvasti analysoivasi sitä, mitä ja kuinka paljon syöt sekä miten syöty ruoka vaikuttaa kehoosi tai painoosi, on sinun todennäköisesti hyvin vaikeaa yhdistää ruokaan tai ruokailutilanteisiin iloa, rentoutta ja nautintoa.

Ruoan ja syömisen jatkuva analysointi stressaa, ahdistaa ja aikaansaa usein kompensaatiokäyttäytymistä, eli ”ylimääräisten” ruokien tai herkkujen syönnin kompensoimista syömättömyydellä ja/tai ylimääräisellä liikunnan harrastamisella. Tällöin ruoasta on muodostunut ravinnon sijaan väline, jolla koetaan olevan suora yhteys oman kehon kokoon ja ulkonäköön. Herkästi olemme tällöin kierteessä, jossa ruoan ja syömisen suhteen ”ruodussa” pysyminen kertoo meille onnistumisesta tai epäonnistumisesta määrittäen siten ihmisarvoamme ja itsetuntoamme.

Oma ruokasuhteeni oli joskus tällainen. Se vääristyi niin pahasti, että lopulta sairastuin syömishäiriöön. Vei vuosia ennen kuin pystyin suhtautumaan ruokaan neutraalisti ja jälleen useita vuosia lisää ennen kuin kykenin aidosti nauttimaan ahdistumatta esimerkiksi herkuttelusta. Viimeiset kuusi vuotta olen kuitenkin ollut pisteessä, jossa voin syödä kaikenlaisia ruokia ja herkkuja puhtaasti siksi, että haluan ja ennen kaikkea siksi, että ruoka on hyvää. Valehtelematta nämä ovatkin olleet parhaita ruoan parissa vietettyjä vuosia koskaan!

Joskus haastavan ruokasuhteen käsittelemiseen tarvitaan psykologin, psykoterapeutin ja/tai ravitsemusterapeutin apua etenkin, jos tilanne on jatkunut pitkään vaikeana ja omaa toimintaa värittää kovin vääristyneet ajatukset, uskomukset ja käsitykset ruoasta. Jonkin verran asian suhteen on kuitenkin tehtävissä myös omatoimisesti. Omalla matkalla isoimmat työstämisen aiheet olivat

  • luopua ruokaan liittyvistä säännöistä sekä hyvä-paha, lihottava-laihduttava ja terveellinen-epäterveellinen jaottelusta kokonaan
  • opetella syömään silloin, kun on nälkä ja syödä rauhassa niin kauan, että olo tuntuu kylläiseltä
  • opetella kuuntelemaan ja kunnioittamaan kehon tarpeita sekä syötyjen ruoka-aineiden että ruoan määrän suhteen – nämä kun tuppaavat vaihtelemaan eri päivinä riippuen mm. aktiivisuudesta, vireystilasta ja hormonitoiminnasta.

Jokaisessa yllä mainitussa askeleessa korostuu uskallus ryhtyä toimeen, luottamus omaan kehoon (tällä tarkoitan esimerkiksi luottamusta siihen, ettei yksittäiset ateriat tai herkutteluhetket muuta kehosi ulkomuotoa suuntaan tai toiseen) ja kyky sietää ja käsitellä ahdistuksen tunnetta.

Tärkeää! Mikäli olet syönyt tarpeisiisi nähden liian vähän pidempiä aikoja, ei nälän tunteen mukaan syöminen välttämättä toimi. Tällöin on päinvastoin opeteltava syömään alkuun kellon kanssa myös silloin, kun nälän tunnetta ei vielä ole herännyt. Muistathan konsultoida tarvittaessa ammattilaista näissä teemoissa erittäin matalalla kynnyksellä!

Lopuksi vielä kiteytys, jonka toivon inspiroivan myös sinua: ”Food is not rational. Food is culture, habit, craving and identity.” -Jonathan Safran Foer

Ruuhkavuodet ja hyvinvoiva vanhempi – mahdoton kombo?

Muistelen yhä hieman häveten sitä, miten aikaa ennen lapsia ruuhkavuosista ajattelin. Että lapset ovat vain tekosyy olla huolehtimatta itsestään tai parisuhteestaan kunnolla. Että lapset menevät siinä muun elämän ja arjen ohessa eikä minkään tarvitse muuttua. Että aikaa riittää kyllä yllin kyllin itselle, harrastuksille ja parisuhteesta huolehtimiselle. Ideaalitilanteessa ja joillain perheillä näin onkin.

Mutta voi miten tietämätön minä silloin olinkaan! Sillä kyllähän se arki mullistui jo ensimmäisen lapsen myötä. Etenkin vauvavuoden ajan olin, elin ja hengitin äitiyttä. Uppouduin siihen ja esikoiseeni niin, että lähes unohdin matkalla itseni. Elämä helpottui ja arki tasaantui toki sen jälkeen, kun palasin töihin. Yhtäkkiä olin jälleen paljon muuta kuin äiti – olin työntekijä, ystävä, kollega ja ihan vain Sanna. Viikot ja kuukaudet hujahtivat töihin palaamisen jälkeen käsittämätöntä vauhtia, sillä halusin viettää kaiken ajan työpäivän jälkeen lapsen kanssa. Kun sitten aloin odottaa toista lasta, jo raskausaika hujahti ohi aivan käsittämättömän nopeasti. Sillä työpäivien jälkeen kotona odotti pieni ihminen, joka kaipasi aikaa ja huomiota.

Vaikka olen aina halunnut olla äiti, pääsi vanhemmuus ja sen kokonaisvaltaisuus yllättämään. Kun lapsia on useampi, läsnä on lähes päivittäin riittämättömyyden tunne. Kun molemmat lapset tarvitsevat äitiä, puoliso tarvitsee kumppania, koti tarvitsee hoitamista, työt odottavat tekijäänsä ja ystävät kaipaavat kuuntelevaa korvaa, alkaa ruuhkavuosien merkitys kaikissa sävyissään aueta. Enää ei naurata. Enää en suhtaudu ruuhkavuosiin vähättelevästi.

Olit sitten vanhempi tai et, mutta ETENKIN jos olet vanhempi, haluan painottaa sinulle tätä: jos jatkuvasti ignooraat omia tarpeitasi, suoritat arkea ja miellytät muita, on kovin vaikeaa voida itse hyvin. Laittamalla omat tarpeesi viimeiseksi tai hautaamalla ne pahimmassa tapauksessa kokonaan, kaasutat kovaa vauhtia kohti väsähtämistä, kyynistymistä, ahdistusta tai jopa uupumusta. Sinun on oleellisen tärkeää muistaa, että:

  • sinun tarpeillasi on väliä yhtä paljon kuin kaikkien muidenkin tarpeilla
  • sinun ei tarvitse ansaita itsellesi hyviä asioita
  • olet oikeutettu omaan aikaan, lepoon ja omiin harrastuksiin huolimatta perhe-, työ- ja parisuhdetilanteestasi
  • mitä enemmän kiirettä ja stressiä arjessasi on, sitä tärkeämpää sinun on priorisoida kaikki edellä lueteltu!

Toisen lapsen syntymän jälkeen aloin toden teolla ymmärtää, että minä tarvitsen säännöllisesti omaa aikaa, jotta jaksan olla äiti. Eikä se tee minusta yhtään sen huonompaa vanhempaa – päin vastoin. Siispä istahdimme mieheni kanssa alas miettimään, miten arjen liikkuvat osaset saataisiin järjesteltyä niin, että molemmille mahdollistuisi riittävästi omaa aikaa perheen yhteisten menojen lisäksi.

  • Jaoimme lasten hoitoon viemiset ja hakemiset niin, että kumpikaan ei ole arjessa kokonaan vastuussa vain viemisistä tai vain hakemisista. Tällöin molemmat saavat viikkoon myös sellaisia aamuja, kun saa aamulla rauhassa huolehtia vain itsensä töihin ja toisaalta aikaa tehdä tarvittaessa hieman pidempiä työpäiviä, mikä helpottaa työstressiä huomattavasti.
  • Jaoimme myös lasten iltanukutukset vuoroihin. Joka toinen ilta on toisen vanhemman vapaa-ilta tehdä omia juttuja, nähdä ystäviä tai vain makoilla sohvalla Netflixin parissa.
  • Käymme harrastuksissa/liikkumassa vuoropäivinä. Esikoisen harrastuksiin viemiset olemme myös jakaneet ja odotteluaikaa hyödynnämme joko kaupassa käymiseen tai palauttaviin kävelylenkkeihin.
  • Joka kuukausi jätämme vähintään yhden viikonlopun vapaaksi vain meidän perheelle. Tällöin voimme tehdä asioita yhdessä eikä kummallakaan vanhemmalla ole omia menoja.
  • Jos toisella on tiedossa jokin erityinen meno, tapahtuma, keikka tai muu tilaisuus, toinen voi joustaa ja vapaa-iltoja vaihdetaan päikseen.

Ja lopuksi: jotta jaksat raskasta arkea, sinä tarvitset velvollisuuksien lisäksi myös joutenoloa. Ja tällä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, oletko vanhempi vai et. Mutta selvää on, että mikäli priorisoit säännöllisesti myös itseäsi ja kunnioitat omia tarpeitasi, jaksat takuuvarmasti olla parempi vanhempi, kumppani ja ystävä!

Päätä särkee ja vatsa on sekaisin – kärsitkö tietämättäsi nestehukasta?

Epämääräistä heikotuksen tunnetta, pientä jomotusta pääkopassa, huimausta ylös noustaessa, vaihtelevia vatsavaivoja. Nämä oireet voivat johtua monenlaisista eri syistä eivätkä ne välttämättä sellaisenaan kerro tarkasti sitä, mikä elimistössä oikeastaan on vialla. Esimerkiksi väsymys, stressi, lihaskireydet, alhaiset rauta-arvot tai herkistyminen erilaisiin ruoka-aineisiin voivat olla syitä, jotka aiheuttavat edellä kuvattuja, monille hyvin tuttujakin oireita. Mutta ne ovat myös oireita, jotka kertovat elimistön nestehukasta. Sen oireisiin voivat kuulua myös nopea ja heikko syke, alhainen verenpaine ja sekavuus.

Seuraavaksi hieman faktatietoa: ihmisen kehosta arviolta kaksi kolmasosaa on vettä. Vettä on myös toiminnallemme korvaamattoman tärkeissä elimissä: aivoissa 75%, ihossa 64%, sydämessä 79%, munuaisissa 83%, maksassa 86% ja kehossamme virtaavassa verimäärässä 83% (lähde: peda.net). Valtaosa kehon vedestä on solujen sisäistä nestettä. Jokainen kehosi solu tarvitsee vettä, jotta ne voivat toimia oikein ja kuljettaa ravintoaineita sinne, missä niitä tarvitaan. Vesi osallistuu myös kehon lämmönsäätelyyn hikoilun kautta.

Sanomattakin on siis selvää, että nestevajeella on tämän vuoksi vaikutusta hyvinvointiimme ja toimintakykyymme kokonaisvaltaisesti: mm. keskittymiskyky ja työmuisti heikkenevät, kuona-aineiden poistaminen kehosta vaikeutuu ja iho alkaa kuivua.

Riittävä nesteytys on tärkeää kaikille, mutta korostuu etenkin, mikäli harrastat liikuntaa tai sinulla on fyysisesti kuormittava työ. Liikkujaa saattaakin kiinnostaa, että veden tärkein tehtävä on ehkäistä suorituskykysi laskua liikunnan aikana. Lievä, 1-2 prosentin nestevajaus heikentää valppautta ja keskittymiskykyä sekä lisää väsymyksen tunnetta, joilla on vaikutusta liikuntasuorituksen lisäksi merkittävästi myös työtehtävistä suoriutumiseen. Jos nestehukka pääsee kasvamaan 2,5 prosenttiin, suoritustehosi raskaan liikunnan aikana on heikentynyt jopa 45%. Ja se on PALJON se!

Moni luottaa veden juomisessa janon tunteeseen, mutta itse asiassa silloin ollaan jo myöhässä. Nimittäin janon tunne ilmaantuu vasta silloin, kun nestehukkaa on jo ehtinyt syntyä elimistöön. Ihmisen päivittäinen nesteen tarve on yksilöllistä, mutta sen on arvioitu olevan kokonaisuudessaan 2-3 litraa. Huomioithan, että hikoilu, kuumuus ja kostea ilma lisäävät nesteen tarvetta merkittävästikin. Osa nesteestä saadaan syödyn ruoan mukana eli litratolkulla nestettä ei kuitenkaan ole tarpeen juoda. Hyvänä nyrkkisääntönä onkin juoda 1-2 vesilasillista joka aterian yhteydessä, eli viidesti päivässä, jolloin saat vettä tasaisesti pitkin päivää. Toinen hyvä vinkki on kantaa töissä vesipulloa mukana ja täyttää sitä aina tauoilla, jos ruoan yhteydessä on vaikea juoda vettä riittäviä määriä.

Huolehtimalla riittävästä veden juonnista pidät samalla huolta omasta työkyvystä, kehon optimaalisesta toiminnasta, ihon kunnosta ja etenkin liikunnan aikaisesta suorituskyvystä. Ei siis mitään ihan pikku juttuja, vaan itse asiassa valtavan isoja, sinun toimintakykyyn ja arkeen vaikuttavia kokonaisuuksia! Mikäli tiedostat juovasi liian vähän vettä, haastan sinua tällä viikolla lisäämään veden määrää päivittäin edes muutaman lasillisen verran. Tarkastele viikon lopussa tuntemuksiasi – huomaatko mitään eroa?

BACK TO BASICS -postauksissa käsitellään hyvinvointiisi vaikuttavia perusteita – niitä kulmakiviä, joista olet kuullut ehkä kyllästymiseen saakka, mutta joiden merkitystä omalle hyvinvoinnillesi et ehkä vielä täysin ole ymmärtänyt tai sisäistänyt.

Mitä pysyvä elämäntapamuutos oikeasti vaatii?

Moni tavoittelee pysyvää muutosta tehdessään omassa arjessa erilaisia tekoja hyvinvointinsa eteen. Usein nämä teot käsittävät konkreettisesti muutoksia ruokavaliossa ja/tai liikunnan määrässä. Jotkut tekevät muutoksia omatoimisesti, mutta useimmat kaipaavat tähän tueksi jonkinlaista dieettiä, valmennusta tai muuta ohjelmaa. Harmillisesti nämä hyvinvointialan tarjoamat menetelmät eivät usein anna tähän sellaisia työkaluja, joilla saataisiin aikaiseksi pysyviä muutoksia.

Poikkeuksia varmasti on, mutta yleisesti ottaen dieettikulttuurin on tarkoituksena tehdä rahaa sillä, että asiakas palaa yhä uudelleen ostamaan uuden valmennuksen. Se, millä asiakas saadaan tähän koukkuun on tarjota valmennus, jota noudattamalla saadaan kyllä aikaiseksi tuloksia, mutta keinot ovat usein sellaisia, ettei niitä pystytä varsinaisen valmennuksen jälkeen kovin kauaa ylläpitämään siellä omassa arjessa. Kun hiljalleen sitten palataan takaisin niihin vanhoihin tapoihin ja tottumuksiin, alkaa oma olo ja keho ahdistaa ja mieli kaivata jälleen uutta valmennusta, johon tarttua. Ja kas – kierre on valmis.

Mikäli toiveenasi on tällä kertaa tehdä oikeasti pysyvä elämäntapamuutos sinulle sopivin keinoin, jatka lukemista. Ennen minkäänlaisen elämäntapamuutoksen tekemistä tulisi pysähtyä aivan aluksi selventämään itselleen vastaus kolmeen kysymykseen: mitä, miksi ja miten.

MITÄ? Usko pois, tämä ei ole ollenkaan niin yksinkertaista kuin voisi aluksi kuvitella! Aivan ensimmäiseksi on hyvä selventää itselleen, mitä itse asiassa haluaa tavoitella, ovatko tavoitteet realistisia ja miten niitä mitataan. Mikäli tavoitteena on saada mahdollisimman nopea, kymmenien kilojen painonpudotus ja mahtua samoihin farkkuihin kuin 10 vuotta sitten, on tavoitetta syytä tarkastella kriittisellä otteella. Onko se järkevä? Onko se oikeasti hyvinvointiani lisäävä? Onko tärkeämpää pudottaa mahdollisimman paljon painoa vai keskittyä lisäämään omaa psyykkistä hyvinvointia ja voimavaroja? Onko onnistumisen mittarina vain paino tai sentit vai onko yhtä hyvä onnistumisen mittari esimerkiksi vähemmän stressaantunut ja ahdistunut mieli tai lisääntynyt yöuni?

MIKSI? Ennen elämäntapamuutoksen (eli pysyvien, hyvinvointiasi lisäävien tekojen) tekemistä sinun täytyy löytää oikeasti sinua motivoiva syy muutoksen tekemiselle. Näiden syiden tulee olla henkilökohtaisia. Elämäntapamuutosta ei tehdä kestävästi siksi, että kumppanisi toivoo sinun laihduttavan tai koet kehosi olevan vääränlainen yhteiskunnallisten normien vuoksi. Tällöin syy muutokselle ei lähde sinun omista tarpeista ja toiveista, vaan ympäröivän yhteiskunnan ja muiden ihmisten. Kirjaa siis itsellesi selkeät tavoitteet siitä, mitä haluat saavuttaa elämäntapamuutoksella. Tällainen syy voisi esimerkiksi olla: haluan pysyä terveenä ja aktiivisena, jotta pystyn eläkkeellä matkustelemaan, haluan pystyä leikkimään ja temmeltämään lasten kanssa tai haluan kävellä portaat hengästymättä hikeen saakka.

Nämä omat, henkilökohtaiset syyt ja niistä muodostetut tavoitteet toimivat myös kannustajinasi silloin, kun elämäntapamuutoksen tielle tulee arki: huonosti nukutut yöt, stressi, kiire ja väsymys. Palaamalla omiin miksi-tekijöihin autat itseäsi jaksamaan vaikeiden aikojen yli.

MITEN? Muutosten tekeminen vaatii aina aikaa, arjen hallintaa, voimavaroja sekä kykyä priorisoida ja johtaa itseä. Nämä kaikki ovat elementtejä, jotka on oltava kunnossa, jotta sinulle ja arkeen muodostuu ylipäätään jonkinlainen pohja muutoksen tekemiselle. Voimavarat voivat toki olla vähissä ennen muutoksen tekemistä, mutta ne usein lisääntyvät hyvinvoinnin kokonaisvaltaisen kohenemisen myötä lähes itsestään. Selkeällä suunnittelulla vähennät stressiä, selkeytät omaa toimintaasi ja annat itsellesi muutenkin paremmat mahdollisuudet saavuttaa asetetut tavoitteet. Hyvä ensimmäinen askel voisi olla ajankäytön seurannan toteuttaminen. Näin pääset paremmin kartalle siitä, mihin aika vuorokaudessa oikeasti kuluu ja mihin sitä todellisuudessa haluaisit käyttää.

Näihin kysymyksiin vastaamalla annat itsellesi jo huikean paljon paremmat lähtökohdat pysyvän elämäntapamuutoksen toteuttamiseen. Millainen tahansa muutos arkeen tulisi aina tehdä sinun ITSESI takia. Jos olet aiemmin yrittänyt tehdä pysyviä muutoksia siinä onnistumatta, todennäköisesti jokin yllä olevista kohdista ei vain ole läpikäyty tarpeen vaatimalla tavalla tai olet yrittänyt muuttaa liikaa asioita kerralla sellaisin tavoin, jotka eivät ole sopineet juuri sinulle ja sinun arkeesi.

Ja se ei ole katastrofi. Sinua ei ole tuomittu epäonnistumaan. Sinussa ei ole vikaa.

Muistuta itseäsi tänään siitä, että olet kaiken hyvän arvoinen. Ja jos haluat, istahda alas ja vastaa itsellesi kysymyksiin: mitä, miksi ja miten?

3+1 askelta, joilla opit kohtelemaan itseäsi armollisemmin

Moni meistä vaatii itseltään jatkuvasti arjessa kohtuuttomia; kodin tiptop kuntoa järkyttävässä stressissä, hikitreeniä kuukausien univelassa tai kärsii herkkumorkkiksesta elämän isojen ja pienien kriisien keskellä. Puhumattakaan siitä oman ajan ottamisen vaikeudesta sekä päässä soimaavista äänistä, että omien tarpeiden etusijalle laittaminen on sama asia kuin huonon vanhemman, kumppanin tai lapsen leima otsassa.

Armottomuus itseä kohtaan kulkee kovin käsi kädessä suorittamiseen taipuvan luonteen kanssa. Suorittajille lepo ja vain jouten olo on lähes mahdotonta ja siihen kehottaminen saattaa aiheuttaa suunnatonta ahdistusta. Suorittajia ajaa eteenpäin sellainen voima, jota sivusta seuraajien on lähes mahdotonta ymmärtää. Suorittamiseen taipuva jättää huomioimatta täysin oman kehon ja mielen tarpeet ja sysää ne jatkuvasti to do -listan viimeiselle sijalle. Usein omien tarpeiden kuulemiselle ei lopulta jää aikaa saati voimavaroja.

Olen itse ollut tässä suossa vuosien ajan. Tällöin tulin suorittaneeksi aivan kaikkea: opiskelijana ja työntekijänä sekä kumppanina ja vaimona oloa, siivoamista, ruoan laittamista, syömistä, liikkumista, lepäämistä, palautumista ja jopa sairastamista. Minulla oli todella harvoin hetkiä, jolloin olisin voinut hyvillä mielin vain olla. Mielessä kummitteli jatkuvasti lista erilaisista hoidettavista asioista ja ehdollistin toimintoja usein mielessäni seuraavasti: sohvalle voi mennä vasta kun keittiö on siivottu ja vessa putsattu tai omiin tarpeisiin voi keskittyä vasta sitten, kun on ensin huolehtinut ystävien ja läheisten tarpeista.

Miten ihmeessä sitä sitten voisi oppia olemaan itseään kohtaan armollisempi, etenkin jos on tottunut vaatimaan itseltään jatkuvasti kohtuuttomia? Vastaus ei ole niin yksiselitteinen. Sisäisellä puheella on tässä iso merkitys: sillä todella on väliä, miten puhut itsellesi päivästä toiseen. Alkuun voit kuitenkin päästä tehokkaammin keskittymällä ensin muuttamaan tekojasi, sillä sisäisen puheen muutos on prosessi, joka vie aikaa, vaatii työtä ja lukuisia toistoja. Valehtelisin, jos tarjoaisin sinulle taikasauvan, sillä sellaista ei yksinkertaisesti ole. Lohdullista kuitenkin on, että sinnikkäällä harjoittelemisella todella voi oppia joustavuutta, armollisuutta, jouten oloa ja omien tarpeiden priorisointia ilman jatkuvaa mielessä kolkuttelevaa huonoa omaatuntoa.

  1. Askel: Lähde tekemään konkreettisia tekoja ihan vain itseäsi varten. Mieluiten sellaisia, joista nauttii niin mieli kuin keho. Voit käydä kävelyllä luonnossa, nukkua päiväunet, nauttia kiireettömän aamiaisen, ottaa vaahtokylvyn tai varata ajan hierontaan. Mitä vaikeammalta tämä tuntuu, sen pienemmästä teosta kannattaa aloittaa.
  2. Askel: Laske reippaasti (omaa) rimaa alemmaksi. Opettele pienin askelin vähentämään itse itsellesi asettamia vaatimuksia. Tämä on jo huomattavasti haastavampi askel, mutta ehdottomasti vaivan arvoista! Tarkastele omia vaatimustasojasi esimerkiksi siivoamisen, ruoan laittamisen ja omien töiden osalta: koko kotia ei tarvitse siivota kerralla, valmisruoka on ruokaa sekin ja työtehtävät odottavat siellä varmasti vielä huomennakin.
  3. Askel: Opettele armollisempaa sisäistä puhetta. Kukaan ei ole itsellesi niin ankara kuin sinä itse. Kun huomaat sättiväsi itseäsi, pysähdy ja hengitä pari kertaa syvään. Voit sanoa itsellesi esimerkiksi: Tänään vähemmän on enemmän ja se riittää”. Tunnista negatiivinen, itseäsi vähättelevä puhe ja harjoittele korvaamaan sitä kannustavammaksi ja lempeäksi.
  4. Askel: Kun omia tarpeita on sivuuttanut pitkään ja suhtautuminen itseen on ollut kauan armotonta, voivat etenkin kaksi edellä mainittua askelta tuntua lähes mahdottomilta toteuttaa käytännössä, vaikka siihen aitoa halua olisikin. Tällöin tehokkainta on keskittyä tekoihin ja nimenomaan ensin sellaisiin tekoihin, jotka antavat vastaiskun omille pinttyneille toimintatavoille. Hyvänä esimerkkinä on jättää asioita kesken tai antaa jonkun asian yksinkertaisesti vain olla. Jos esimerkiksi olet aina siivonnut keittiön ennen nukkumaan menoa, harjoittele jättämään likaiset astiat pöydälle yön ajaksi. Haastavaa, mutta todella tehokasta! Harjoittelemisen jälkeen huomaat pian, että tiskit todella odottavat siellä vielä aamullakin ja nukkumaan meneminen onnistuu ilman ahdistusta omasta saamattomuudesta.

Armollisuutta itseään kohtaan kannattaa harjoitella. Sillä ei tätä elämää ole tehty vain siksi, jotta voisimme suorittaa sitä uupumiseen saakka! Ehei, me olemme täällä ennen kaikkea siksi, että meille on annettu aikaa mahdollisuuksille, aikaa kasvulle, aikaa kokemuksille, aikaa unelmille ja aikaa rakkaudelle. Mikäli tunnistat, että tarvitset näissä teemoissa apua, olen täällä sitä ja sinua varten.


Tämä voi olla sinun matkasi alku <3

Mielekäs muutos – voiko se oikeasti toimia?

Dieettikulttuuri on opettanut meidät siihen, että hyvinvointia kuuluu edistää kurinpalautuksen avulla. Tähän sisältyy ajatus siitä, että hyvinvointiin liittyy tietynlaisia sääntöjä ja että näiden sääntöjen rikkomisesta seuraa jonkinlaista ikävää ja ei-toivottua. Esimerkkinä tästä toimii loistavasti dieettikulttuurin perusajatus siitä, että ruoat jaotellaan sallittuihin ja kiellettyihin ja että jälkimmäiseen sortumalla seurauksena on lihominen.

Dieettikulttuuri vetoaa markkinoinnissaan epätoivoisten ihmisten tunteisiin. Tässä on isketty todelliseen kultasuoneen, sillä kukapa meistä ei haluaisi eroon omasta kehoahdistuksesta ja mahdollisista ylimääräisistä kiloista mahdollisimman helposti, nopeasti ja vaivattomasti?

On sanomattakin selvää, että liian tiukkaa ja rajoittavaa dieettiä vain harva jaksaa ylläpitää kovin montaa viikkoa. Puhumattakaan siitä, että tällainen dieetti opettaisi meille sitä, miten oppisimme syömään ja liikkumaan tasapainoisesti myös dieetin jälkeen! Olen itse läpikäynyt elämässäni lukuisia dieettejä saamatta yhdestäkään niistä irti sellaisia tapoja tai tottumuksia, joita pystyisin tai haluaisin noudattaa pitkäaikaisesti omassa arjessani.

Tästä päästäänkin dieettikulttuurin nerokkuuteen: se kertoo meille kaiken tarvittavan siitä, mitä tarvitset painonpudotukseen neljässä viikossa. Mutta se jättää kertomatta sinulle, miten sovellat tietoa ja oppimaasi omaan arkeen niin, että esimerkiksi dieetillä pudotettujen kilojen ylläpitäminen onnistuisi. Sen sijaan se myy sinulle uuden dieetin, johon on uskomattoman helppoa tarttua silloin, kun ahdistus takaisin hiipivistä kiloista on voimakkaimmillaan.

Itse en kannata enää millään mittarilla dieettien noudattamista, mikäli toiveissa on päästä eroon kehoahdistuksesta, oppia pitämään omasta kehostaan, syödä terveellisemmin, liikkua säännöllisemmin tai pudottaa hieman painoa. Oman valmennusfilosofiani mukaan muutoksia arkeen voi nimittäin tehdä niin paljon mielekkäämmilläkin tavoilla, jotka ovat kaiken lisäksi lempeitä.

Moni kuitenkin epäilee näiden lempeiden ja mielekkäiden tapojen toimivuutta. Uskoisin, että tässä ollaan hyvin samankaltaisen ilmiön äärellä kuin silloin, kun ihminen vertaa mielessään rauhallisen kävelylenkin ja HIIT-treenin eroja: happihyppely ei saa meidän mielissämme samankaltaista arvostusta kuin sykkeet korviin saakka nostava hikitreeni. Uskomme, että kovalla treenillä kulutamme enemmän kaloreita, minkä johdosta laihdumme tehokkaammin ja nopeammin kuin rauhallisella kävelylenkillä. On totta, että kovatehoinen treeni kuluttaa enemmän sitä tehdessä kuin rauhallinen, matalasykkeinen kävely. Mutta raju treeni vaatii keholtamme kävelyä enemmän niin energiaa, lihasvoimaa, nopeutta kuin reaktiokykyä sekä rutkasti enemmän aikaa treenikertojen väliin, jotta kehomme ehtii palautua treenin aiheuttamasta kuormituksesta. Lisäksi väsyneenä, stressaantuneena tai kuormittuneena HIIT-treenin kimppuun on kovin vaikea, jos ei jopa mahdoton lähteä. Kävelylenkille kehosi taas on lähes aina vastaanottavainen, sen voi toteuttaa päivittäin ja sen avulla voi useimmissa tapauksissa helpottaa mm. väsymystä ja stressiä.

Vertauskuvallisesti kyseessä on siis kovin samankaltainen ilmiö. Kun ryhdymme rajoittamaan äkkiä syömistämme ja liikkumaan moninkertaisesti aiempaan verrattuna, vaadimme keholtamme ja mieleltämme aiempaa enemmän, jolloin kuormituskäyrä pomppaa pilviin. Pienemmillä, lempeämmillä ja asteittain etenevillä muutoksilla voisimme kuitenkin päästä samaan – ellei jopa parempaan – lopputulokseen. Se kuitenkin vaatii meiltä enemmän aikaa ja kärsivällisyyttä ja usein ulkopuolisen valmentajan apua.

Kumpaa tapaa sinä pystyisit ylläpitämään helpommin ja säännöllisemmin esimerkiksi vuoden ajan? Tai vaikkapa 10 vuotta? Entäpä kumman tavan avulla uskoisit saavuttavasi oikeasti niitä pysyviä tuloksia?

Ihanaa sunnuntai-illan jatkoa!

ALKU

Tuntuu aika jännittävältä kirjoittaa näitä sanoja ja todeta, että tässä tämä nyt on – blogini ensimmäinen teksti! Haluan ihan ensimmäiseksi kertoa hieman itsestäni ja siitä, mitä Mielipuuhissa-blogin on tarkoitus sinulle tästä hetkestä eteenpäin tarjota.

Täältä Blogin ja sivuston takaa löytyy Sanna, 31-vuotias nainen, äiti ja vaimo. Harrastuksia on elämässäni ollut joskus useita, kuten musiikkia, piirtämistä ja valokuvausta. Lasten myötä kaikki ”ylimääräinen” on jäänyt odottamaan parempia aikoja. Kiireisen elämäntilanteeni vuoksi viikoittaisesta liikunnasta kuntosalilla ja tanssitunneilla on muodostunut minulle se ainoa säännöllinen harrastus. Rakastan aamupaloja (hotelliaamupalat parasta!), ylipäätään hitaita aamuja, metsässä samoilua, kirjoittamista, lukemista, merta, hyvää kahvia, hyvää ruokaa, ajanviettoa ystävien kanssa, musiikin kuuntelua sekä elämässä ylipäätään spontaaneja juttuja ja rutiineja sopivassa suhteessa.

Nykyisin haluan huolehtia hyvinvoinnistani ja samalla nauttia elämästä. Joskus oli aika, jolloin hyvinvointi oli mulle tosi ehdotonta ja rajoittavaa. Se oli joko-tai. Nykyään hyvinvointi tarkoittaa ennemmin sekä-että. Voin syödä salaattia ja suklaakakkua. Voin juoda smoothieta ja viiniä. Voin hikoilla kuntosalilla ja tanssilattialla yökerhossa. Mikään näistä ei sulje toisiaan pois tai edusta mulle puhtaasti terveellisyyttä tai epäterveellisyyttä!

Olen löytänyt itseni siitä porukasta, joka kriisiytyy ikääntymisestä ja haluaa ottaa elämästä mahdollisimman paljon irti: nähdä, elää, tuntea, kokea. Kun omat kolmikymppiset kolkutteli ovella, kävin läpi melkoisen mylläkän sen suhteen kuka oikein olen ja mitä elämältä haluan. Kuopukseni oli tuolloin vasta 4kk ikäinen.

Hyvinvointi ja sen eri teemat ovat olleet minulle tärkeitä pitkään. Kun silmiini osui hyvinvointivalmentajan koulutuskokonaisuus, en miettinyt asiaa kovin kauaa. No, rehellisesti sanottuna päätöstä saattoi vauhdittaa myös jonkinlainen hormonicocktail. Oli niin tai näin, päätös oli ehdottomasti oikea. Koulutuksen jälkeen minulla oli valtava halu ja palo luoda lempeä ja yksilön kokonaisvaltaisesti huomioiva valmennuskokonaisuus ja tästä Mielipuuhissa sai alkunsa.

Mutta, kerron valmennuksestani lisää hieman myöhemmin. Tietoa löytyy myös kotisivuiltani www.mielipuuhissa.com. Löydät minut myös sosiaalisesta mediasta: Instagramista @mielipuuhissa ja Facebookista nimellä Mielipuuhissa – Hyvinvointivalmennus.

Mielipuuhissa-blogista pääset jatkossa lukemaan tekstejä monipuolisesti hyvinvoinnin eri teemoista, kuten mielen ja kehon hyvinvoinnista, tasapainoisesta syömisestä ja liikkumisesta, itsetunnosta, kehosuhteesta sekä arjen hallinnasta ja palautumisesta. 

Kerron täällä sekä omia kokemuksiani että jaan oivalluksia matkaltani, mutta yhtä lailla annan vinkkejä sinulle sovellettavaksi omaan arkeen. Toipuvana miellyttäjä-suorittajana myös elämästä nauttiminen, höllääminen ja itseen myötätuntoisesti suhtautuminen ovat teemoina vakituisessa käsittelyssä. Ruuhkavuosivuodatuksilta et myöskään todennäköisesti tule täysin välttymään. Toivon koko sydämestäni, että blogini voisi antaa sinulle tietoa, inspiraatiota, vertaistukea ja oivalluksia – niin itsestäsi, hyvinvoinnistasi kuin omasta arjestasi. 

Ihanaa, kun olet täällä!

Facebook
Instagram